Red Bull -kuski hehkutti F1-uransa ensimmäistä palkintosijaansa – ”Sai tehdä töitä”
Red Bullin brittiläis-thaimaalainen kuskilupaus Alex Albon kertoi F1-uransa ensimmäisen kolmannen sijan Mugellossa vaatineen hurjan määrän töitä.
Toscanan GP:lle muodostui heti kisan alkumetreiltä lähtien sellainen draamankaari, ettei vastaavaa olisi osannut loihtia edes paraskaan jännityskirjailija.
Pelti rytisi sunnuntaina jo heti lähdössä. Matkasta tippuivat heti muun muassa Max Verstappen ja viime kisan voittaja Pierre Gasly.
Vain hetkeä myöhemmin rytisi toistamiseen Carlos Sainzin, Antonio Giovinazzin ja muiden kuskien kolaroidessa keskenään.
Neljänneltä sijalta kisaan startannut Albon päätyi monen mutkan kautta kolmantena ruutulipulle. Palkintosija oli 24-vuotiaan kuninkuusluokan uran ensimmäinen.
– Tänne pääseminen kesti tietenkin jonkin aikaa ja se olikin melko tiukka homma. Sai tehdä töitä, lontoolainen vakuutti.
– Nyt voin hengittää. On mukava olla täällä. Emme päässeet ulos linjalta lähdöissä, joten suuri osa ohituksista oli tehtävä radalla. Automme on hyvä jarrujen osalta, joten voimme tehdä tuollaisia liikkeitä. Sitä on hauska ajaa, Albon hehkutti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu