F1-tähti Daniel Ricciardo ei aio hiljentyä rasismin suhteen – ”Hiljeneminen on pahempaa, kuin kritiikki toimintaamme vastaan”
Renault’n veteraanikuljettaja Daniel Ricciardon mukaan hiljeneminen rasismista sekä muista vaikeista puheenaiheista on pahempaa, kuin kritiikki mielipiteitä vastaan. Aussin kasvosuojassa lukee ”tasa-arvo”, minkä Ricciardo toivoo ajavan viestiä eteenpäin.
Vaikka Ricciardon mielipiteet ovat julkisia, ei hän silti oleta kaikkien seisovan hänen kanssaan samalla puolella. Varsinkin sosiaalisessa mediassa aussi on saanut paljon kuraa kannanotoistaan.
– Yritän olla lukematta niitä liikaa, koska 95 prosenttia jutuista on yleensä positiivista, mutta se viisikin prosenttia riittää suututtamaan sinut täysin, Ricciardo kommentoi Autosport.comille.
– Ja trollit tulevat aina olemaan siellä, maailmassa ei voi saada valitettavasti täyttä suostumusta keneltäkään.
Ricciardon kasvomaskin viesti on peräisin japanilaiselta tennispelaajalta Naomi Osakalta, jonka maskista löytyy sama teksti. Ricciardon mukaan on hienoa, että maailmalla ollaan opittu keskustelemaan vaikeistakin aiheista. Aussilla oli kyseisen asian kanssa itsekin ongelmia vuoden alussa.
– Minulla oli vaikeuksia puhua näistä asioista aikaisemmin. Näihin asioihin vaikuttaminen, olkoot se sitten rasismiin tai mielenterveyteen liittyviä juttuja, voi olla aluksi pelottavaa.
– Mutta jos tunnet asiaa tai liikettä kohtaan vahvasti, olet valmis tekemään sen työn ja haastamaan itseäsi. Näissä asioissa suurin ongelma on hiljeneminen, varsinkin jos sinulla on alusta puuttua vaikeisiin asioihin. Joten jos sinulla on ääni, joka tavoittaa ihmisiä, käytä sitä, Ricciardo päättää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri