Max Verstappen otti kantaa ehdotukseen uudesta moottorikumppanista Red Bullille
Hollantilaismedia ehdotteli Red Bullille yhteistyötä itävaltalaisen AVL-moottoriyhtiön kanssa. Max Verstappenin mukaan idea on varteenotettava, muttei realistinen.
Red Bullin kummatkin kuninkuusluokan tallit ovat joutumassa haastavan paikan eteen ensi vuoden jälkeen. Energiajuomayhtiön moottorikumppani Honda on jättämässä sarjan, eikä uutta liittolaista ole vielä näköpiirissä.
Median keskuudessa on ehditty jo spekuloida monia eri vaihtoehtoja Red Bullille. Moni on ehdottanut paluuta yhteistyöhön entisen kumppanin Renault’n kanssa. Yksi ilmoille heitetty nimi on myös AVL, itävaltalainen polttomoottoreiden kehitystyöhön keskittyvä jättiyhtiö.
Verstappenin mielestä liittoutuminen omien maanmiesten kanssa voisi olla fiksu veto Red Bullilta. Hollantilaisella ei kuitenkaan ole tarjota mitään sisäpiiritietoja työnantajiensa suunnitelmista.
– AVL työskentelee toki monille eri valmistajille. Kaikki luulevat tietävänsä sen (Red Bullin seuraavan moottoritoimittajan). Ei ole kuitenkaan järkeä spekuloida, sillä emme tiedä asiasta mitään itsekään, Verstappen sanoi Ziggo Sportille.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi