Aston Martinin omistaja Lawrence Stroll pohtii tosissaan Lewis Hamiltonin houkuttelemista tallinsa kuljettajaksi.

Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton teki äskettäin vain vuoden mittaisen jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa, ja sekös houkuttelee. Aston Martin kiinnitti jo tulevalle kaudelle kovan nimen, kun nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel liittyi brittitallin kuljettajaksi.

61-vuotias miljardööri kertoo, että he voisivat tosissaan yrittää houkutella Hamiltonia liittymään legendaarisen brittibrändin alaisuuteen ajamaan.

– Se on todellakin houkuttelevaa. Lewis on jokaisessa ajamassaan autossa hyvä, enkä usko kenenkään vastustavan, jos tallissamme ajaisi seitsenkertainen maailmanmestari, sanoi Stroll.

Stroll kuitenkin painottaa, että katseet ovat tällä hetkellä vahvasti tulevassa kaudessa. Stroll osti tallin kesken kauden 2018, jolloin se tunnettiin vielä Force Indiana. Sittemmin ennen Aston Martinia, Racing Pointina tunnettu brittitalli on sijoittunut parhaimmillaan valmistajien MM-pisteissä neljänneksi. Stroll uskookin, että budjettikaton ansiosta he voivat realistisesti haaveilla vieläkin paremmista sijoituksista.

– Kolme suurta tallia (Mercedes, Red Bull ja Ferrari) ovat käyttäneet huomattavasti enemmän rahaa viime kausina kuin muut, ja heillä on todennäköisesti ollut henkilökunnassaan kaikenkaikkiaan 400-500 ihmistä enemmän. Tämä etu on nyt poissa.

– Olemme olleet kilpailukykyisiä huomattavasti pienemmillä resursseilla kuin jotkut toiset, joten tästä syystä uskon voivamme taistelella kärjessä, kun kaikilla on sama määrä resursseja, kertoi Stroll.

Hän kommentoi myös talliinsa liittynyttä Sebastian Vetteliä, joka on erityisesti viimeisen Ferrari-kautensa jälkeen saanut runsaasti kritiikkiä ajosuorituksistaan.

[readmore from=Aston-Martin]

– Sebastian tuo meille maailmanmestarin ajattelutavan, työtavan, metodit ja työetiikan. Hän tietää mitä voittaminen vaatiija on erittäin motivoitunut tähän projektiin.

– Et voita neljää maailmanmestaruutta ja sen jälkeen unohda, kuinka ajaa. Se ei ole mahdollista. Hänen kohdallaan oli paljon tekijöitä, miksi asiat meni huonosti. En epäile hetkeäkään, etteikö hän olisi nopeampi kuin koskaan, pamautti Stroll.

Lähde: GPfans.com