Entinen F1-kuski lyttää idean uudesta kisaformaatista – ”En ymmärrä koko ideaa”
Uuden F1-kauden lähestyessä yhä useammilla kuljettajilla, asiantuntijoilla tai entisillä F1-kuljettajilla on ollut sanansa sanottavana viime kuussa esitettyyn ideaan ajaa lauantaisin sprinttikilpailuja.
Tähän joukkoon on liittynyt nyt myös entinen F1-kuljettaja Christian Klien. Omalla F1-urallaan Jaguaria, Red Bullia ja Hispaniaa piiskannut itävaltalainen ei ole vakuuttunut sprinttikilpailuiden ajamisesta, sanoen sen olevan hänen mielestään turhaa.
– Erot tallien välillä pienenivät jo viime kaudella runsaasti, joten olettaen niiden pienenevän tällä kaudella entisestään, en ymmärrä uutta ideaa sunnuntain kilpailun tullessa entistä mielenkiintoisemmaksi, sanoi Klien Motorsport-Totalin mukaan.
Klien otti myös huomioon ensi kaudella voimaan astuvat sääntömuutokset, joiden tarkoituksena on parantaa kilvanajoa entisestään ja ainakin hän odottaa autojen olevan silloin entistäkin lähempänä toisiaan. Hän on myös huolissaan aika-ajojen vaikutuksen ja jännittävyyden katoamisesta sprinttikilpailuiden myötä.
– En pidä tuosta ideasta ja mielestäni formaatti on hyvä näin. Erityisesti aika-ajojen pudotusjärjestelmä on todella mielenkiintoinen.
Hän sanoi myös ymmärtävänsä sarjan yritystä lisätä mielenkiintoa kaikin mahdollisin keinoin, muttei usko tämän olevan oikea tapa.
– Jos Hamilton ja Verstappen sijoittuvat sprinttikilpailussa ensimmäiseksi ja toiseksi, he todennäköisesti sijoittuvat näille sijoille myös sunnuntain pääkilpailussa. Alkuperäinen resepti tulee säilyttää ja tuoda vain autot lähemmäs toisiaan, lisäsi Klien.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi