Entinen F1-luottomekaanikko lataa rajua tekstiä Valtteri Bottaksesta – ”Mercedes saattaa joutua katumaan päätöstään”
Entinen McLarenin luottomekaanikko Marc Priestley uskoo, että Mercedeksen päätös palkata Valtteri Bottas täksi kaudeksi saattaa kostautua saksalaistallille. Ensimmäisen kisan perusteella vaikuttaa siltä, että talli on mestaruuskamppailussa Red Bullin kanssa.
Priestleyltä kysyttiin siitä mahdollisuudesta, että Mercedes katuu George Russellin jättämistä ilman Mercedes-paikkaa.
– Minä luulen niin. He katuvat sitä ehdottomasti, jos Sergio Perez osoittautuu vahvemmaksi kuljettajaksi. Jos kamppailu on kahden tallin välilllä, niin tulee Mercedes pettymään valintaansa, Priestley kommentoi YouTube-kanavallaan.
– Mercedeksellä on aina ollut etu auton suorituskyvyn kanssa. Nyt näyttää siltä, että näin ei kuitenkaan ole. Jos Perez pystyy suorittamaan Max Verstappenin lailla, niin on Mercedes pulassa.
– Heillä ei vain ole tarpeeksi nopeaa kakkoskuljettajaa. Russellin tilanteessa paikalla istuisi kärkikuljettaja. Hänellä on kunnianhimoa sekä nälkää nousta parhaaksi.
Bottas ajoi lopulta kolmanneksi Bahrainin avausviikonloppuna. Perez nousi varikkolähtönsä jälkeen lopulta viidenneksi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi