F1-valmistajien kausiennakko 2021: Luvassa jännittävin mestaruustaisto aikoihin – nostaako Kimi Räikkönen Alfa Romeon takaisin keskikastiin?
Uusi F1-kausi lähestyy, joten on aika paljastaa kaikki kylmät -sekä kuumat mielipiteet tulevasta vuodesta. Jos edellisten kausien avausviikonloppuihin on uskominen, niin yli puolet veikkauksista voi heittää romukoppaan heti ensimmäisen osakilpailun jälkeen.
Kausi 2021 on mielenkiintoinen useastakin näkökulmasta. Kaikkien aikojen pisin F1-kausi ajetaan juuri ennen lajia muovaavia sääntömuutoksia.
Koronavirus kiusaa edelleen F1-sirkusta jokaisessa maailmankolkassa. Uudet kehitysrajoitteet ovat vieneet kehitysaikaa pois kärkitalleilta. Kautta varjostaa monta kysymysmerkkiä.
Epätietoisuus tuo lajiin kuitenkin viihdettä. Mercedeksen helposti ennustettava mestaruus on painanut lajin viihdearvoa alaspäin jo vuosia, joten pieni yllätysmomentti ei ole pahasta.
Olen siis valmis laittamaan itseni likoon ennustaessani kauden 2021-mestaruustaulukot. Tänään syynissä on valmistajien MM-sarja. Onko Mercedes jälleen ylivoimainen suosikki, vai saavuttaako Red Bullin kehityskäyrä viimein saksalaistallin? Otetaan selvää.
10. Haas
Koko F1-sarjan selvä altavastaaja Haas on varautunut F1-taipaleensa vaikeimpaan kauteen. Uusi kulukatto ei ehdi tehdä vielä järisyttävää muutosta tallien voimasuhteisiin, joten budjettia on jouduttu kiristämään eri paikoissa. Tällä kertaa kuluja saksittiin auton kehityksessä.
Tallipäällikkö Günther Steiner on puhunut avoimesti siitä, että vuoden 2021-kilpuri ei tule saamaan päivityksiä kauden aikana. Tallin resurssit on suunnattu kohti vuoden 2022 ”uuden aikakauden” F1-autoa. Jo valmiiksi heikko suorituskyky ei tule lupaamaan hyvää tallin MM-toiveille.
Talli valitsi kauden kuljettajaparikseen kaksi tulokasta. Täysin rahallisista syistä toiseen autoon otettu Nikita Mazepin ehti pyörittämään amerikkalaistallin mudassa ennen yhtäkään ajettua F1-kierrosta virallisessa sessiossa.
Kuningassarjassa raha kuitenkin puhuu, joten lähes 25 miljoonaa ajopaikastaan maksava venäläisperhe tulee kruisailemaan autossa varmasti pidemmän aikaa.
Toinen valinta on viime kauden F2-mestari Mick Schumacher. Legendaarisen Michael Schumacherin poika nousee viimein F1-sarjaan usean juniorivuoden jälkeen.
Hitaasti sopeutuva saksalainen ei tule räjäyttämään pankkia, mutta onnistuu kehittämään ajotaitojaan todellista testiä, vuotta 2022 varten.
Arvio: Haas lähtee kauteen koko gridin heikoimmista lähtökohdista. Kamppailee Williamsin kanssa noususta pois jumbosijalta. Yksikin piste on tallille saavutus.
9. Williams
Onko Williams enää Williams? Tallista on jäljellä enää vain nimi legendaarisen moottoriurheiluperheen vetäydyttyä F1-sirkuksesta viime kaudella. Uusi omistus Dorilton Capitalilla haluaa nostaa legendaarisen brittitallin takaisin kärkikahinoihin. Tällä kaudella se ei kuitenkaan onnistu.
Edellisen kahden vuoden aikana yhteensä yhden pisteen napannut Williams onnistui kuitenkin parantamaan viime kaudella. Tallin selkeä ykköskuljettaja George Russell pystyi haastamaan jatkuvasti toiseen aika-ajo-osioon pääsystä. Tallin kisavauhti oli kuitenkin reippaasti koko sirkuksen heikointa.
Tällä kaudella kyse ei ole niinkään siitä kuinka paljon talli on ottanut askeleita eteenpäin. Tallin nousu jumbosijalta tulee olemaan täysin Haasin kehityspäätösten seurauksena.
Tallin kehityssuunnitelma on myös erikoinen. Talli lyö kaikki pelimerkkinsä muutaman kilpailun varaan toivossa maksimoida pisteet kyseisiltä radoilta. Brittitallin päätös on uhkarohkea.
Russell on yksi F1-sarjan lupaavimmista kuljettajista. Britillä on jälleen yksi vuosi lisää kokemusta, joten turhat virheet karsiutuvat pois.
Nicholas Latifi ei ole ideaali kuljettajapari Russellille, mutta kanadalainen tuo tarvittavaa rahallista tukea talliin. Kauden pistemahdollisuudet lepäävät yksinään Mercedeksen superlupauksen harteilla.
Arvio: Talli tulee olemaan lähes samassa vauhdissa viime kauteen verrattuna. Pienet kehitykset nostavat brittitallin pois syvimmästä pohjamudasta.
Artikkeli jatkuu kuva alla.
8. Alfa Romeo
Alfa Romeoksi naamioitu Sauber otti usean askeleen taaksepäin suorituskyvyssä viime kaudella. Aerodynamiikkakehitykset eivät onnistuneet sillä tavalla, mitä sveitsiläistalli olisi toivonut.
Tämän lisäksi Ferrari tarjosi Alfalle koko varikon huonoimman voimanlähteen. Yhdistelmä johti todella heikkoon kauteen.
Tallin menestyshaaveet lepäävät yksinään Ferrarin uuden moottorin hevosvoimissa. Jos Maranellosta on lähetetty standardeihin sopiva voimanlähde, voi Alfa nousta taistelemaan keskikastin kanssa jatkuvasti pisteistä.
Harrastuksena F1-radoilla kurvaileva Kimi Räikkönen on edelleen tallin ykköskuljettaja. Suomalaisen vauhti aika-ajossa jättää paljon toivomisen varaan, mutta ”Jäämies” korvaa aggressiivisuuden puutteensa kokemuksella.
Räikkönen on myös elintärkeä auton kehityksen kanssa. Hän tietää mitä menopeliltään haluaa ja osaa artikuloida sen selvästi tallilleen.
Antonio Giovinazzin pysyminen tallissa oli pieni yllätys allekirjoittaneelle. Samalla tasolla koko F1-uransa suorittanut italialainen on tällä hetkellä vain Ferrarin kiintiöitalialainen sarjassa.
Lehtereillä odottavat Callum Ilott sekä Robert Schwartzman jahtaavat F1-paikkaa raivolla. Giovinazzin uran voi enää pelastaa Räikkösen eläköityminen.
Arvio: Taistelee paremmalla moottorilla keskikastin sijoituksista. Räikkönen sekä Giovinazzi ovat tärkeitä kehitykselle, mutta ne hedelmät kerätään vasta kaksikon ajan jälkeen.
7. AlphaTauri
Tallin historian toisen voittonsa viime kaudella ottanut AlphaTauri nosti osakkeitaan F1-hierarkiassa vuonna 2020. Talli taisteli jatkuvasti pistesijoista. Varsinkin kauden edetessä Alphan suoritustaso kehittyi yhdeksi koko varikon tasaisimmaksi.
Mielenkiintoisesti italialaistalli kieltäytyi ottamasta Red Bullin vuoden 2020 osia tämän vuoden kilpuriin. Tallipäällikkö Franz Tost kommentoi päätöstä luottavaisin mielin. Alpha uskoo omaan pakettiinsa ja halusi kehittää jo tuntemaansa autoa.
Suurimmat kehitysaskeleet tulevat Hondan moottorin mukana. Sarjasta kauden jälkeen vetäytyvä japanilaisvalmistaja on lyönyt kaikki paukkunsa tämän vuoden voimanlähteeseen. Jos projekti on yhtä onnistunut, mitä Honda väittää, voi AlphaTauri olla korkealla kauden päättyessä.
Tallin riveissä ajaa yksi sarjan aliarvostetuimmista kuljettajista. Itsetunnolleen kolauksen kaksi vuotta sitten saanut Pierre Gasly syntyi uudestaan Alphan ratissa viime kaudella. Uran ensimmäinen osakilpailuvoitto F1-sarjassa nosti ranskalaisen osakkeita kaikkien silmissä. Gaslyn kanssa Alpha voi odottaa hyviä tuloksia.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Yksi gridin mielenkiintoisimmista nimistä on japanilaistulokas Yuki Tsunoda. Puhtaassa nopeudessa mitattuna Tsunoda oli F2-kauden elittiiä viime kaudella.
20-vuotias on jälleen yksi Red Bullin kuljettaja-akatemian projekti, jonka niskaan kasataan paljon paineita. Tämän kauden kolmesta tulokkaasta Tsunodalle on annettu parhaat mahdollisuudet menestyä.
Arvio: Keskikasti on niin tiiviisti pakattu, että sijoitukset voivat hyppiä useallakin numerolla. Sisartalliksi leimattu AlphaTauri ei kuitenkaan lähentele keskikastin parempaa puoliskoa.
6. Aston Martin
Ensimmäinen ”hot take” löytyy sijalta kuusi. Racing Pointista Aston Martiniksi muuttunut brittitalli on kauden toiseksi suurin kysymysmerkki.
Talli päätti viime vuoden kehityksessään kopioida Mercedeksen vuoden 2019-auton lähes suoraan kuvien perusteella. Talli hyötyi päätöksestä viime kaudella suorituskyvyn noustessa huimasti.
Seraavaksi koittaa kuitenkin sen päätöksen haittapuolet: talli ei ymmärrä täysin miksi kyseiset osat on valmistettu juuri sillä tavalla. Se vaikeuttaa auton kehittämistä eteenpäin.
Kukaan ei tiedä, miten paljon Aston on perillä autonsa osista. On naivia olettaa, että brittitalli on täysin kujalla suunnasta mihin kilpuria tulee viedä. Verrattuna ympärillä kurvaileviin kilpailijoihin pienikin tietämättömyys saattaa kuitenkin osoittautua ratkaisevaksi tekijäksi.
Tallin olisi pitänyt suht helposti varmistaa kolmas sijoitus viime kauden valmistajien pisteissä. Ailahtelevat kuljettajasuoritukset, puhdas epäonni sekä kehityksen puute antoivat McLarenille mahdollisuuden ryöstää sijoitus suoraan RP:n nenän edestä.
Kaiken lisäksi tallin ykköskuljettaja sekä pelastava enkeli Sergio Perez potkittiin ovesta ulos. Tilalle otettiin nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel. Tämä ei kuitenkaan ole se Vettel, jonka näimme 2010-luvun alussa. Tämä Vettel oli kuljettajien pisteissä sijalla 13. viime kaudella.
Saksalainen on vain varjo omasta huipputasostaan. Uusi ympäristö voi tehdä Vettelille hyvää Ferrarin kovan painekattilan jälkeen, mutta on kohtuutonta odottaa saksalaisen paluuta kärkikuljettajaksi.
Omistaja Lawrence Strollin poika, Lance Stroll on yksi varikon mielenkiintoisimmista tapauksista. Parhaimpana päivänään Stroll pystyy haastamaan hyvistä pisteistä, mutta siinä ongelma piileekin.
Strollin parhaat päivät ilmenevät noin neljä kertaa kauden aikana. Kanadalaisen tulee todistaa olevansa ajopaikan arvoinen, sillä hänen sijastaan pihalle heitettiin yksi F1-sarjan parhaista kuljettajista. Epätasaisuudelle ei ole yhtään varaa.
Arvio: Kehitysongelmat sekä selvä kuljettajamateriaalin heikkeneminen tulee kostautumaan brittitallille. Taistelee maksimissaan neljännestä sijasta.
5. Alpine
Yksi terassikauden mielenkiintoisimmista talleista. Ransakalaisvalmistaja koki suuria muutoksia johtoportaaseensa, kun pitkäaikainen tallipäällikkö Cyril Abiteboul jätti Renault’n taakseen talvella.
43-vuotiaan paikalle ei nimitetty yhtä tallipäällikköä, vaan tehtävät jaetaan useammalle taholle.
Vastuun kantaa Davide Brivio sekä Marcin Budkowski. Kaksikon harteille on asetettu suuret paineet ranskalaistallin huipulle paluun toteuttamisesta.
Yhden hutikauden jälkeen talli palasi palkintokorokkeelle kolmesti viime kaudella. Daniel Ricciardon poistuminen tallista tulee näkymään tuloksissa kauden alussa, mutta viime vuoden päättyessä vahvoilla ollut talli tulee haastamaan hyvistä pisteistä kauden edetessä.
Kuljettajarintaman mielenkiintoisin hankinta oli kiistatta kaksinkertaisen maailmanmestari Fernando Alonson paluu F1-sarjaan. Kaksi vuotta lomaa sirkuksesta pitänyt espanjalainen palaa nälkäisempänä kuin koskaan.
Pois on hävinnyt se Alonso, joka ottaa tallin likapyykit julkisesti esille kesken kilpailun. Tämä Alonso on puhdas tiimipelaaja sekä tallikaveri, joka haluaa koko yhteisön parasta. Uskoo kuka tahtoo.
Tallikaverikseen Alonso saa Esteban Oconin. Viime kaudella pahasti alisuorittanut ranskalainen joutuu kovaan kouluun kahden ensimmäisen Renault-vuotensa aikana.
Ricciardo pyyhki nuorella ranskalaisella lattiaa ja nyt pilttuun toisella puolella majailee yksi häikäilemättömimmistä kilpailijoista, jonka F1-sarja on koskaan nähnyt. Oconin täytyy suorittaa tasaisesti, jos Alpine haluaa taistella valmistajien kolmannesta sijasta.
Arvio: Alpine tulee joko loistamaan radalla läpi kauden tai pakka räjähtää vuoden loppuun mennessä. Kuljettajat sekä johtoporras on täysi kysymysmerkki, mutta kehityskäyrä osoittaa oikeaan suuntaan.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
4. Ferrari
Jos Aston Martin on kauden toiseksi suurin kysymysmerkki, niin ei suurimmasta ole epäilystäkään. Perinteikäs italialaistalli kärsi 2000-luvun surkeimman kautensa viime vuonna.
Kautta ei varjostanut vain yksi kohu.”Tifosi” oli valmis marssimaan Maranelloon repimään koko organisaation matalaksi. Salaisia sopimuksia solmittiin FIA:n kanssa ”laillisesta” moottorista.
Itävallan GP:n koittaessa Ferrari oli kuitenkin traktori kilparadalla. Tallipäällikkö Mattia Binotto keskittyy nyt puhtaasti tallin johtamiseen. Tekninen puoli on jätetty muille.
Fakta on se, että ensi kaudella tulosta täytyy syntyä. Koko sarjan ylpein talli ei hyväksy epäonnistumista, saati samaa kyntämistä kaksi vuotta putkeen. Bahrainin talvitestien perusteella Ferrari on onnistunut kuromaan eroa kilpailijoihinsa puhtaan moottorivoiman kautta, mutta suoranopeuteen liittyy myös aerodynaamisia elementtejä.
Moottorihuolien lisäksi auton aerodynaaminen suorituskyky sakkasi viime kaudella. Uudet sääntömuutokset ovat repineet tallin kehitysaikaa kahteen suuntaan.
Tallin henkilöstö tanssii veitsenterällä. Epäonnistunut kausi tarkoittaa suuria muutoksia johtoportaassa, mutta liika keskittyminen tähän kauteen tuomitsee tallin pitkän kaavan suunnitelmat.
Moottoria on pakko kehittää mahdollisimman nopeasti, sillä kehitys jäädytetään kauden jälkeen. Myös tämän kauden aerodynamiikkaan on turha käyttää liikaa aikaa sillä kaikki pistetään ensi kaudella uusiksi.
Tallin kuljettajatilanne on mielenkiintoinen. Sebastian Vettelin aikakausi loppui odotettua nopeammin Charles Leclercin salamanousun ansiosta. Monacolaista vaivaa epätasaisuus eritoten kilpailujen lähdöissä, mutta puhtaassa nopeudessa Leclerc on sarjan eliittiä.
23-vuotias murskasi tallikaverinsa viime kaudella ja repi surkeasta autosta kaiken suorituskyvyn irti. Jos Ferrari aikoo palata kärkikolmikkoon täytyy Leclercin karsia turhat onnettomuudet arsenaalistaan täysin.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Vettel korvattiin Carlos Sainz Jr:lla. Uransa alun eri talleissa pomppinut espanjalainen vakiinnutti roolinsa tasaisella suorittamisella McLarenilla. Sainzin todellinen taso on kuitenkin pieni kysymysmerkki.
26-vuotias peittosi ystävänsä Lando Norriksen kahtena McLaren-vuotenaan, mutta nuori britti ajoi uransa ensimmäisiä kilometrejä. Sainz saapuu Ferrarille sen heikoimpana aikakautenaan miesmuistiin, mutta tulosta on silti tultava. Aikaa auton oppimiselle annetaan maksimissaan viisi kilpailua.
Arvio: Sinisilmäisyyteni takia uskon Ferrarin korjanneen moottoriongelmansa, sekä onnistunut kuromaan eroa aerodynamiikan osalta kiinni kärkitalleihin. Ferrari haastaa kolmannesta sijasta, mutta korkein koroke välttää ‘’Mustaa oria’’ toista kautta peräkkäin.
3. McLaren
Kiistatta viime kauden suurin onnistuja. Kriisissä usean vuoden rypenyt brittitalli on ottanut isoja askelia kohti F1-sarjan huippua.
McLaren on ylpeä historiastaan. Wokingin päämajaa komistaa Mika Häkkisen, Ayrton Sennan sekä Alain Prostin legendaariset kilpurit. 2010-luvun tulokset eivät kuitenkaan heijastaneet sitä legendaa, mitä talli halusi levittää. Zak Brown sekä Andreas Seidl ovat tuoneet tähän epäkohtaan muutoksen.
Talli nousi valmistajien mestaruudessa kolmen parhaan joukkoon ensi kertaa sitten vuoden 2012. Brittitalli on tehnyt vain oikeita ratkaisuja uuden johtoportaan alla ja edennyt määrätietoisesti joukon hänniltä kohti kunniaa. McLaren-brändi on tämän ansiosta seksikkäin vuosiin.
Kausi 2021 tuo silti rutkasti kysymysmerkkejä. Vuoden 2022 sääntömuutoksiin valmistautunut brittitalli solmi uuden moottorisopimuksen Mercedeksen kanssa siinä toivossa, että uusi aikakausi aloitettaisiin tehokkaimmalla voimanlähteellä.
Täksi kaudeksi kaavailtu sarjan muovaus siirtyi, mutta sopimus pysyi. Tämä rajoitti tallin kehityksen olemattomiin. Kaikki kehityspoletit täytyi käyttää uuden moottorin sovittamiseen brittitallin kilpuriin. McLarenilla pelataan upporikasta tai rutiköyhää.
Talli uhrasi viime kauden lopun aerodynamiikan kehittämiseen. Uudet osat eivät sopineet viime vuoden autoon laisinkaan, mutta kehitys olikin ohjattu vuoteen 2021. Mercedeksen voimanlähteen tekniset ongelmat loistivat myös poissaolollaan Bahrainin testeissä. Talli näyttää onnistuneen vaihdossaan sulavasti.
Tallin vetovoimaa osoittaa parhaiten Daniel Ricciardon hankkiminen. Yksi F1-sarjan parhaista kuljettajista valitsi brittitallin selvästi paremmilla resursseilla operoivan Alpinen yli.
Kulkurin maineen viime vuosina saanut Ricciardo lähti Red Bullilta Max Verstappenin varjosta toivoen, että ruoho vihertäisi aidan toisella puolella enemmän.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Totuus iski päin kasvoja. Ricciardo nousi palkintokorokkeelle kahdesti viime kaudella, mutta edellistä voittoa täytyy etsiä vuodesta 2018. Tämä tuskin muuttuu tulevalla kaudella, mutta aussikuljettaja tulee varmasti repimään autostaan kaiken irti.
Lando Norris aloittaa kolmannen kautensa F1-sarjassa sekä McLarenilla. Uransa ensimmäisen palkintosijan viime kaudella napannut britti ajoi selvästi avauskauttaan ehjemmän kokonaisuuden, vaikka petrattavaa löytyi.
Tasaiset otteet lauantaina eivät jatkuneet aina itse kilpailussa, minkä takia kauden päätyttyä tallikaveri Sainz löytyi pistetaulukosta ylempänä. Nyt kaksikon välinen ”bromance” on rikottu ja vastaan asettuu sarjan kiistaton huippukuljettaja.
Vaikka Ricciardo on kameroille yhtä hymyä, niin hänen tavoitteensa on selvä. Olla tallin ykköskuljettaja. Norriksen täytyy vastata huutoon veteraanikuljettajan elkein, tai hän jää auttamatta jalkoihin.
Arvio: Jos Mercedeksen voimanlähteen istuttaminen jo valmiiksi vahvaan autoon sujuu ongelmitta, niin on McLaren tullut valmistajien kärkikolmikkoon jäädäkseen. Vahva kuljettajapari sekä selvä tulevaisuuden suunta muovaavat McLarenista varteenotettavaa mestaruushaastajaa.
2. Red Bull
Red Bullin sijoitusta ei kannata säikähtää. Uskon tallin olevan lähimpänä mestaruutta tällä kaudella sitten vuoden 2013. Talli päätti viime vuoden huipulla dominoiden Abu Dhabin osakilpailua. Suoritusta pitää katsoa varoen, sillä Mercedes lopetti autonsa kehityksen omien sanojensa mukaan kolmen kilpailun jälkeen. Silti, Red Bullin suoritustaso näytti vahvalta.
Tallin aiempien kausien kompastuskivi on ollut juuri kauden aloitus. RB on noussut haastamaan hopeanuolia aivan liian myöhään ollakseen varteenotettava mestaruuskandidaatti.
Rajallisen kehityksen takia energiajuomatalli on valmiimpi kuin koskaan. Talvitestit ovat aina talvitestit, mutta talli huokui itseluottamusta koko viikonlopun ajan. Mercedeksen aina niin luotettavan koneen yskiessä voi käsillä olla 2010-luvun jännittävin mestaruustaisto.
Tallin yllä leijuu kaksi suurta kysymysmerkkiä. Ensimmäinen niistä on moottorivalmistaja Honda. Japanilaisvalmistaja vetäytyy F1-sarjasta tulevan kauden päätteeksi.
Red Bull ottaa projektin omakseen ylläpitääkseen sitä, mutta suuren kehityksen on tapahduttava tällä kaudella. Voimanlähde petti viime vuonna toivottua useammin. Max Verstappen olisi kruisaillut MM-pisteissä toiseksi ilman epäluotettavaa moottoria.
Honda on kuitenkin huokunut itseluottamusta koko talven. Talli odottaa moottorinsa lyövän kaikki ällikällä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Toinen kysymysmerkki on kuljettajatilanne. Daniel Ricciardon lähdettyä talli ei ole saanut tarvittua tulosta kakkoskuljettajaltaan.
Pierre Gasly sekä Alexander Albon saivat alisuorittaessaan monoa ykköstallista. Gasly on sen jälkeen loistanut sisartallissa, Albon puolestaan alennettiin testikuljettajaksi tälle kaudelle. Nyt leijonan luolaan astelee kokenut Sergio Perez.
Meksikolainen lähti hyvästä tilanteesta Racing Pointilta uransa parhaan kauden siivittävänä, ja saa vihdoin mahdollisuuden huipputallissa.
Hänen vastaansa asettuu kuitenkin koko sarjan häikäilemättömin kuljettaja. Verstappen ei ole vain voittanut kahta aikaisempaa tallikaveriaan, hän on tehnyt heistä hakkelusta. Perezin mentaalipuolta on kyseenalaistettu aiemmin ja nyt edessä on uran kovin testi. Suostuuko Perez kakkoskuljettajan rooliin?
Perezin palkkaaminen saattaa tehdä myös haittaa tallille. Jos näin kokenut kuljettaja epäonnistuu Red Bullilla, niin kuka ihme haluaisi ottaa kyseisen paikan vastaan?
Red Bullia on kritisoitu siitä, että auto on suunniteltu vain Verstappen mielessä. Perez tarjoaa tälle väitteelle viimein vastauksen kaudella 2021.
Arvio: Red Bull tulee olemaan lähellä mestaruutta. Vähäinen kehitys tulee pitämään tallin suhteellisen samalla viivalla verrattuna Mercedekseen. Max Verstappen haastaa maailmanmestaruudesta ja Sergio Perez tuo tallille viimein sen taktisen turvan, mikä tuo tallille pisteitä. Taipuu silti viime metreillä F1-historian parhaimmalle organisaatiolle.
1. Mercedes
Koko hybridi-aikakautta dominoinut saksalaistalli lähtee hakemaan kahdeksatta (KAHDEKSATTA!) peräkkäistä valmistajien mestaruuttaan kaudella 2021. Sulavasti voitosta voittoon viime kausina ajanut Mercedes koki kuitenkin kolauksen Bahrainin talvitesteissä. Saksalaistalli kirjasi vähiten ajettuja kierroksia koko poppoosta testiviikonlopun aikana.
Talli on uusien haasteiden edessä. Mercedes on jotunut kehittämään aerodynamiikkansa uudestaan rajallisella ajalla. Uusien sääntöjen sekä kulukaton takia talli on saanut vähiten aikaa testata tekelettään tuulitunnelissa.
Tallipäällikkö Toto Wolff ei ole paljastanut sitä, mihin talli on kaksi kehityspolettiaan käyttänyt. Mercedes ei ole pitänyt aikaisempina vuosina meteliä uusista innovaatioistaan. Kortit on paljastettu muille talleille vasta kauden avauskilpailussa.
Saksalaistalli päätti myös pitäytyä loistavassa kuljettajakaksikossaan. Jo useamman vuoden yhdessä töitä tehneet Lewis Hamilton sekä Valtteri Bottas ovat koko gridin toimivin duo.
Hamiltonin nälkä kasvaa syödessä, joten kahdeksas maailmanmestaruus on varmasti britin kiikarissa. Bottas on kauden alla vakuuttanut olevansa valmiimpi kuin koskaan eritoten mentaalisesti.
Talli on pian kuitenkin kovan paikan edessä. Molemmat kuljettajat solmivat vain vuoden jatkosopimuksen. Hamilton ei peittele kiinnostuksen kohteitaan F1-sarjan ulkopuolella. Huippulupaus George Russellin sopimus päättyy Williamsin kanssa myös tähän kauteen, joten hän on ajopaikkaa vailla.
Talvitestien tuloksilla on turha lähteä keulimaan. Mercedes on vedättänyt muita talleja sekä katsojia aiemminkin ottamalla piirun verran suorituskykyä pois autosta illuusion luomiseksi.
Arvio: Talli on heikosta ensiesiintymisestään huolimatta mestarisuosikki. Mercedeksellä on maailman paras kuljettaja, maailman parhaat insinöörit sekä maailman paras kokonaisuus.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
En kuitenkaan usko, että Mercedeksen voitto tulee helpolla. Red Bull osoitti kauden lopussa pystyvänsä haastamaan hopeanuolia nopeudessa. Ennätyspitkällä kaudella tullaan varmasti näkemään tiukkaa vääntöä moottoriurheilun suurimmasta kunniasta.
Ennakoiden parissa jatketaan keskiviikkona. Silloin luvassa on tiiviimpi ennakointi kuljettajien maailmanmestaruudesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”