Max Verstappen ajaa sekavan Emilia Romagnan GP:n voittoon – Kimi Räikkösen kohtalo selviää kilpailun jälkeen
Emilia Romagnan GP:n voittajaksi selviytyi Red Bullin Max Verstappen. Hollantilainen siirtyi kilpailun johtoon ensimmäisellä kierroksella eikä katsonut enää taakseen.
Toiseksi ajoi uskomattomalla nousulla Lewis Hamilton. Brittikuski putosi yhdeksänneksi tehdessään ajovirheen kilpailun puolivälissä. Valtteri Bottaksen sekä George Russellin hurjan kolarin johdosta Hamilton pääsi uusintalähdössä kuromaan itsensä palkintosijoille.
Hamiltonia hyödynsi sääntö, minkä mukaan punaisten lippujen jälkeen kierroksella perässä olevat autot voivat palata samalle kierrokselle johtajan kanssa.
Kolmanneksi ajoi uransa toisen palkintosijansa ottava Lando Norris. Tasaisesti läpi kilpailun ajanut 21-vuotias nousi kolmanneksi ruudusta 7.
Ferrari-kuljettajat suoriutuivat kotikilpailustaan mainiosti. Charles Leclerc oli neljäs, Carlos Sainz ohitti ruutulipun viidentenä.
Myös Kimi Räikkönen nappasi kauden avauspisteensä Imolassa saapuen maaliin yhdeksäntenä. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, sillä suomalainen on tutkinnassa turva-autorikkomuksesta. Asia selviää kilpailun jälkeen.
Toisesta ruudusta lähtenyt Sergio Perez teki useita virheitä kilpailun aika valahtaen lopulta pisteiden ulkopuolelle sijalle 12.
Kärkikymmenikön täydensi Daniel Ricciardo, Lance Stroll, Pierre Gasly sekä Esteban Ocon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”