F1-kulisseissa kuohuu toden teolla – jokainen kuljettaja boikotoi rengasvalmistaja Pirelliä Ranskan GP:n alla
F1-kulisseissa on todistettu kuohuntaa viime viikkoina. Azerbaidzhanin GP:n rengasrikkojen takia tallit sekä Pirelli ovat olleet todella kylmissä väleissä toisiaan kohtaan. Erimielisyydet kulminoituivat torstaina, kun yksikään kuljettaja ei ilmestynyt rengasvalmistajan kuulemistilaisuuteen.
Pirelli itse sysäsi Max Verstappenin sekä Lance Strollin kolareita tallien syyksi. Kaksikon renkaat puhkesivat äkillisesti pääsuoralla, mikä johti kahteen hurjaan kohtaamiseen rengasvallin kanssa.
Pirellin tutkimusten mukaan syy johtuu tallien asettamista rengaspaineista. Tätä kommenttia Verstappen ei sulattanut.
– Heidän mukaansa rengaspaineemme olivat huonot, mutta he eivät sanoneet mitään Bakun jälkeen. Annoimme heille silloin paineet tarkistettavaksi, ja kaikki oli hyvin, Verstappen aloitti torstain lehdistötilaisuudessa.
– Minusta heidän pitäisi katsoa peiliin, eikä syytellä muita. Teimme kaiken niin kuin pitikin.
Verstappen menetti kilpailun johdon vain viisi kierrosta ennen ruutulippua. Hollantilainen selvisi tärskystä onneksi ehjin nahoin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”