Suosikkiradan turvallisuus herättää jälleen kysymyksiä – ”Ne kuvat olivat kammottavia”
F1-kalenterissa seuraavana vuorossa olevan Belgian Span turvallisuusasiat herättävät jälleen moottoriurheilupiireissä puhetta.
Viime viikonloppuna ajetussa GT-autojen 24 tunnin kilpailussa nähtiin vakava neljän auton onnettomuus, jossa oli mukana muun muassa Williamsillakin viime kaudella yhden osakilpailun ajanut Jack Aitken.
Aitkenilla meni kolarissa solisluu sekä selkänikama rikki, mutta onnetar oli tällä kertaa mukana sen verran vahvasti, että britin pitäisi toipua ajan kanssa täysin.
Onnettomuus sattui samassa mutkassa ja samassa kohtaa, kuin kaksi vuotta sitten F2-sarjan osakilpailussa, jossa moottoriurheilumaailma menetti lupaavan Anthoine Hubertin. Samassa kolarissa mukana ollut Juan Manuel Correa onnostanut esiin huolensa Eau-Rouge-Raidillon -mutkayhdistelmän turvallisuudesta.
Correa loukkaantui itsekin kaksi vuotta sitten vakavasti kyseisessä onnettomuudessa, jossa hänen kilpaveljensä menehtyi. Myös Aitken oli silloin samassa F2-sarjan osakilpailussa mukana. Correalla oli useita murtumia muun muassa molemmissa jaloissaan ja hän vietti monta viikkoa sairaalassa onnettomuuden jälkeen.
– Onnettomuus tapahtui lähes kaksi vuotta oman onnettomuuteni jälkeen samassa pahamaineisessa Raidillon-Eau Rouge -mutkassa, jossa sain vakavia vammoja ja joista toivun edelleen, aloitti Correa.
– Moottoriurheiluyhteisö menetti silloin traagisesti Anthoine Hubertin. Kuvat GT-onnettomuudesta ovat erityisen kammottavia, jatkoi Correa.
Correa on sittemmin pystynyt lopulta jatkamaan kilpailemistaan moottoriurheilun saralla ja tekikin täksi kaudeksi paluun liittymällä F3-sarjaan. Hänen seuraava osakilpailunsa on juurikin Span radalla kuluvan kuun lopussa. Hän on keskustellut FIA:n kanssa mutkassa piilevistä vaaroista.
– Onnettomuuteni jälkeen olen esittänyt useasti huoleni FIA:lle ja järjestäjille radasta sekä sen turvallisuudesta, jatkaa Correa.
– Olen tarjoutunut jakamaan heille informaatiota omaan kokemukseeni perustuen ja yrittänyt selvittää, että miksi ja miten kaikki tapahtui sekä minkälaisiin toimiin he aikovat ryhtyä parantaakseen turvallisuutta.
Tavoitteena on, ettei yksikään kuljettaja joutuisi enää kokemaan vakavia vammoja samantyylisissä tilanteissa.
– Tällä hetkellä keskustelut etenevät olennaisten osakkaiden kanssa ja yritämme ymmärtää tilannetta sekä selventää huoliamme. Olen luottavainen, että pääsemme järkevään lopputulemaan ja pystyn tulevien viikkojen aikana kommentoimaan tätä paremmin, jatkoi Correa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”