Kommentti: Kimi Räikkösen jättämää perintöä F1-kansalle ei mitata saavutuksissa – ”Jäämiehelle” on varattu erityinen paikka fanien sydämissä
– Tämä on minulle oikeastaan vain harrastus.
Jokaisen fanin kohokohta Netflixin huippusuositussa Drive to Survive -dokumenttisarjassa. Ohjelmassa näytetään vaarallisia tilanteita, tallien sisäisiä konflikteja, uskomattomia taisteluja.
Mutta silti Kimi Räikkösen viisisekuntinen juuri ennen lopputekstejä on se pätkä, mikä kiertää sosiaalisessa mediassa eniten.
Räikkösen persoona on aina ollut hänen saavutuksiaan suurempi. On totta, että 41-vuotiaalla on maailmanmestaruus, 21 kilpailuvoittoa sekä 103 palkintosijaa. On totta, että hän on legendaarisen Ferrari-tallin viimeisin maailmanmestari. Mutta se ei ole se, mistä Räikkösen kohdalla on kyse.
Joskus jopa tuntui, että itse ajaminen oli suomalaisen kohdalla toissijaista. Kun puhutaan Räikkösestä, puhutaan siitä nuoresta pojasta, joka marssi Monacon GP:n keskeyttämisen jälkeen suoraan huvijahdilleen oluelle. Siitä, miten hän jätti legendaarisen jalkapallopelaaja Pélen esiintymisen väliin ennen kilpailua, koska hän ”oli paskalla”.
Lyhyen sapattivapaan jälkeen takaisin kuninkuusluokkaan palannut Räikkönen ihastutti tutulla ajotyylillään, mutta myös uusilla sutkautuksillaan. ”Leave me alone, I know what I’m doing”, ”Bwoah”. Räikkösen tahattomista letkautuksista voisi kirjoittaa kirjan. Ihmeellisintä on se, että kyseinen opus loppuisi kaupoista välittömästi.
Räikkösen persoonaa on yleensä verrattu hänen idoliinsa James Huntiin. Julkkiselämää railakkaasti eläneen Huntin luonteessa oli kuitenkin jotain tuttua. Rellestävä poikamies, joka oli yhtä terävä kieleltään, kuin ohitustaidoiltaan. Ei jokapäiväistä, mutta kaava oli tuttu.
Räikkönen on eri maata. Harvoin hymyilevä ”Jäämies” puhuu vähän, mutta kun suu aukeaa, niin kaikki kuuntelevat. Räikkönen onnistui saamaan koko F1-kansan taakseensa, vaikka hänen kommenttinsa kisaviikonlopun aikana pystyi laskemaan yhdellä kädellä. Se on erityistä.
Räikkösen palkintoja pitää muistella. Hän on eniten kilpailuja startannut kuljettaja, maailmanmestari sekä uskomaton kilpailija. Mutta ennen kaikkea Räikkönen oli juuri sitä, mitä F1-sarja kaipasi enemmän kuin mitään. Täysin oma itsensä.
Näin sosiaalisessa mediassa viestin Räikkösen lopettamiseen liittyen, mikä kuvastaa fanien suhdetta suomalaiseen. Ei puhetta saavutuksista, ohituksista tai draamasta. Pelkkä viittaus hänen klassiseen kommenttiin Abu Dhabin osakilpailussa 2012.
– Kimi tullaan muistamaan aina. Hän todella tiesi, mitä hän teki. Vittu mikä legenda.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”