Pieni kommunikaatiovirhe meinasi kostautua – George Russell oli lähellä lipsauttaa välittömästi seinään
Williamsin George Russell säväytti jälleen kerran lauantain aika-ajoissa täräyttämällä aina kolmanneksi saakka.
Ensi kaudella Mercedeksen puikkoihin hyppäävä britti kertoi aika-ajonsa ratkaisuhetkistä. Lähellä oli, ettei Russell lipsauttanut välittömästi seinään saatuaan sliksit alle.
– Kun lähdin varikolta slikseillä, meinasin kolaroida heti boksista lähdettyäni, sanoi Russell lauantaina.
Britti paljasti myös, että pienen kommunikaatiovirheen seurauksena Williams-kuljettaja oli aiemmin liikenteessä kuivan kelin renkailla kuin hän itse oli ajatellut. Russell oli aika-ajojen ensimmäinen kuljettaja, joka sai sliksit alle.
– Kerroin radiossa, että tulemme ehdottomasti vielä menemään slikseille. He pyysivät minut heti varikolle, joten he eivät ehkä ymmärtäneet mitä tarkoitin, sanoi Russell.
Russell lähti kokeilemaan ensimmäisenä, sillä heillä ei ollut tilanteessa mitään menetettävää.
– Sanoin, että tehdään se. Meidän täytyy pelata tällaisissa sessioissa, mutta se on suuri riski ja suuri palkinto, etenkin tällaisissa olosuhteissa, jatkoi Russell.
George Russell on ajanut monia vakuuttavia aika-ajoja koko Williams-uransa aikana. Edellinen jättipotti paukahti Belgian tynkäkisasta, kun Russell jysäytti Williamsinsa eturiviin asti. Silloin britti pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä palkintopallisijoitusta, kun kilpailua pystyttiin ajamaan vain pari kierrosta turva-auton perässä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa