Valtteri Bottas tietää pelin hengen: Muistelee myös kivuliasta muistoa kauden 2018 Venäjän GP:stä – ”Tilanne on nyt täysin eri”
Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas kertoo keskustelleensa tiiminsä kanssa useista mahdollisista skenaarioista auttaa hänen tallikaveria Lewis Hamiltonia tulevan viikonlopun Venäjän GP:ssä.
Suomalainen sanoo tietävän tilanteen ja olevan valmis uhraamaan itsensä tallin hyväksi.
– Tilanteen ollessa se mikä se on, olen valmis tekemään sen, koska olemme täällä tiiminä ja haluamme voittaa molemmat mestaruudet, kertoo Bottas keskustelussa motorsport.com –sivustolla.
– Tällä hetkellä Lewiksellä on parempi mahdollisuus voittaa kuljettajien mestaruus, joten sen mukaan mennään.
Bottas on ollut aina todella vahva Sotshin radalla ja suomalainen onkin voittanut kilpailun kahdesti vuosina 2017 sekä viime kaudella. Voitto oli tulossa myös kaudella 2018, mutta silloin suomalaisen tiimiradiossa ei soinut sulosointuja, kun hänet pyydettiin päästämään tallikaveri Hamilton ohitseen.
Bottas kertoo tilanteen olleen silloin kuitenkin täysin erilainen, jonka johdosta se on hieman kivulias muisto.
– Se sattui silloin ja sitä oli vaikea hyväksyä, jatkaa suomalainen.
– Mutta se on jätetty taakse ja olen itsekin ihmisenä kasvanut sen jälkeen. Tilanne on nyt täysin eri, jutteli Bottas.
Venäjän GP käynnistyy perjantaina klo 11:25 ensimmäisillä vapailla harjoituksilla. Koko viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet tutusta osoitteesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi