Istanbul Parkin vaikeat olosuhteet sekoittivat lauantain harjoituksia – Alfa Romeon hötkyily oli johtaa Kimi Räikkösen kolarointiin
Turkin kisaviikonlopun kolmannet harjoitukset saatiin päätökseen lauantaipäivällä. Sessiota varjosti heikot rataolosuhteet, eikä radalla päästy ajamaan ollenkaan kuivan kelin renkailla.
Session nopein oli Alpha Taurin Pierre Gasly. Eilen tasapaino-ongelmista kärsinyt ranskalainen ajoi Max Verstappenin edelle reilun kymmenyksen verran. Tallikaveri Sergio Perez oli kolmas.
Mercedeksen sessio oli vaikea. Rangaistuksen huomiseen kilpailuun ottanut Lewis Hamilton ei paljon aikaa radalla viettänyt ja oli vasta sijalla 18. Valtteri Bottas löytyi puolestaan yhdeksänneltä sijalta.
Kimi Räikkönen oli suomalaiskuskeista korkeammalla yltäen lopulta seitsemänneksi. Suomalaisella oli kuitenkin läheltä piti -tilanne session lopussa. Talli päästi miehen varikkopilttuusta väärään aikaan, mikä johti melkein kolariin Haasin Mick Schumacherin kanssa. Talli joutuu tuomariston kuultavaksi session jälkeen.
Harjoituksissa nähtiin myös yksi keskeytys, kun George Russell parkkeerasi auton hietikolle ensimmäisellä kierroksellaan. Auto jäi jumiin ja brittikuskin harjoitukset olivat siinä.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
So what do you think ahead of qualifying?
#TurkishGP #F1
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”