Onko Valtteri Bottas suljettu Mercedeksen kehitykseltä Alfa Romeo -siirron takia? Nyt puhuu yksi tallin päälliköistä

Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen taival Mercedeksellä tulee päätökseen tämän vuoden joulukuussa. Viisi vuotta saksalaistallissa viettänyt Bottas vaihtaa mustan ajonutun Alfa Romeon väritykseen.
F1-sarjan yleinen käytäntö on ollut vähentää informaation syöttämistä kuljettajalle, joka on vaihtamassa maisemaa. Erityisesti kauden 2022 sääntömuutosten astuessa voimaan kysymys kuuluukin: onko Bottas enää tietoinen Mercedeksen kehitystyöstä?
Tallin ratatoimien johtaja Andrew Shovlin vakuuttaa, että Bottas on edelleen yhtä paljon osallisena kuin ennenkin.
– Valtteri on yhtä paljon osana tiimiämme, niin kuin kaikki muutkin. Emme pimitä häneltä mitään, Shovlin kommentoi RN365-sivuston mukaan.
– Molemmat MM-tittelit ovat tärkeitä meille ja Valtteri tulee olemaan avainasemassa molempien voittoon. Emme siis näe hyötyä siinä, että pimittäisimme häneltä informaatiota.
– Valtteri on ollut kanssamme pitkään, hän tietää operointitapamme. Ei olisi mitään järkeä sulkea häntä ulkopuolelle nyt.
Bottas voitti kauden ensimmäisen osakilpailunsa Turkissa viime viikonloppuna. Samalla Mercedes kasvatti johtoaan valmistajien MM-taulukossa kolmella pisteellä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat