Alfa Romeo -pomolta karu paljastus tallin tilasta – rahahuolet eivät korjaannu välttämättä edes uusien sponsorien kanssa
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur on viitannut viime viikkoina siihen, miten tallilla on rahahuolia tällä hetkellä. Ranskalaisen mukaan edes kiinalaiskuljettaja Guanyu Zhoun tuomat sponsorirahat eivät saa tallia operoimaan täydellä budjetilla tulevalla kaudella.
Vasseur keskusteli avoimesti tallin rahallisesta tilanteesta. Alfa Romeo ei yksinkertaisesti pystyisi operoimaan F1-sarjassa ilman Zhoun tuomaa rahallista tukea.
– Emme pystyisi osumaan budjettikattoon ilman (Zhouta). Olemme tällä hetkellä reilusti sen alapuolella. Ei ole kuitenkaan varmaa, että yllämmä siihen nytkään. En halua kommentoida numeroita tässä, Vasseur kommentoi saksalaiselle Motorsport Magazinille.
– Tämä on kuitenkin valtava mahdollisuus tallille. Olen saanut enemmän sponsorisoittoja nyt, kuin viimeisen 25 vuoden aikana. On kuitenkin vielä epäselvää, mistä saamme budjetin kasaan.
Vasseur kuitenkin vakuuttaa, että kyse ei ole pelkästään 145 miljoonan dollarin budjettikatosta. Ranskalainen uskoo, että Zhou pystyy esiintymään edukseen myös radalla.
– Kyse on tasapainosta. Katsokaa mitä hän tekee Formula 2 -sarjassa. Olen vakuuttunut, että hän pystyy samaan myös F1:ssä.
Zhou saa tallikaverikseen Mercedekseltä lähtevän Valtteri Bottaksen. Suomalainen solmi monivuotisen sopimuksen sveitsiläistallin kanssa viime kesänä. Aiemmin tällä kaudella uutisoitiin, että tallilla ei ole resursseja valmistaa loppukaudella enää uusia osia kilpuriinsa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”