Kilpailujohto paljastaa: Tuomaristo ei käyttänyt Max Verstappenin autokameraa tutkiessaan hollantilaisen kyseenalaista puolustamista
Brasilian GP:ssä puhuttanut kamppailutilanne Max Verstappenin sekä Lewis Hamiltonin välillä ei edennyt lopulta edes tuomariston tutkintaan. Nyt kilpailujohtaja Michael Masi paljastaa, että tuomaristo ei käyttänyt hollantilaisen autokameraa katsoessaan tilannetta.
Päätös on mielenkiintoinen, sillä kyseinen kuvakulma Verstappenin kypärän yläpuolelta on loistanut poissaolollaan täysin. Kyseinen kamera osoittaisi hyvin, kuinka paljon Verstappen todellisesti käänsi rattiaan mutkaan tultaessa.
Masin mukaan tuomaristolla oli mahdollisuus katsoa vain lähetyksessä näytettyjä kuvakulmia.
– Katsoimme vain lähetyksessä näkyneitä kuvakulmia. Olen sanonut aiemmin, että ne ovat periaatteessa ainoat kamerat, joihin pääsemme käsiksi, Masi kommentoi Motorsport.comille.
– Meidän täytyy ladata muut kuvakulmat myöhemmin. Aiomme tutkia niitä silloin. Emme ole saaneet niitä vielä, mutta kuvakulmat on jo tilattu.
Masin mukaan Verstappenin autokamera voisi hyvinkin paljastaa uutta todistusaineistoa tilanteesta.
– Se on hyvin mahdollista. Aiomme katsoa tilanteen uudestaan silloin, kun saamme oikeudet uusiin kuvakulmiin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi