Mercedes-kuljettaja Lewis Hamilton kavensi sunnuntaina jälleen piste-eroa MM-vastustaja Max Verstappeniin.

Paalupaikalta kisaan lähtenyt britti hallitsi täydellisesti koko kisaa. Lähtö meni nappiin ja musta auto karkasi muilta maisemaan. Hamilton totesikin heti kilpailun jälkeen, että kisa oli hänen osaltaan melko tylsä ja yksinäinen.

– Oli aika mutkatonta ja yksinäistä kärjessä. Nautin kisoista enemmän, joissa saa taistella, mutta tarvitsimme nämä pisteet tänään, sanoi Hamilton kisan jälkeisessä haastattelussa.

Kilpailussa nähtiin useita rengasrikkoja, kuten esimerkiksi hänen tallikaveri Valtteri Bottaksella. Britillä ei ollut selkeää näkemystä siihen, miksi Pirellit pamahtelivat Qatarin illassa.

– En tiedä miksi muiden renkaat pettivät. Ehkä kanttareiden takia, pohti Hamilton.

F1-kautta on jäljellä enää kahden osakilpailun verran ja kahden viikon päästä ajetaan jälleen uudella radalla Saudi-Arabiassa. Hamilton lähtee kauden finaalikisoihin itseluottamusta puhkuen.

– Tässä vaiheessa vuotta on hienoa olla tässä asemassa kahden edellisen kisan voittojen jälkeen. Tunnen oloni hyväksi. Olen todella tyytyväinen autoon ja tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan, fiilisteli britti.

– Antaa tulla vaan kaksi seuraavaa!

Hamilton kavensi voitollaan Verstappenin MM-johdon enää vain kahdeksaan pisteeseen.