Max Verstappen teki voitollaan F1-historiaa – Legendaarisen Ayrton Sennan ennätys uusiksi
Red Bull -tähti Max Verstappen on ehtinyt jo rikkoa useita ennätyksiä F1-urallaan.
Myös Meksikon GP:ssä laitettiin yksi ennätys uuteen uskoon, kun hollantilainen kaasutteli dominoivaan tyyliin kilpailun voittoon. Samalla Verstappenista tuli eniten yhden kauden aikana Hondan moottorilla osakilpailuvoittoja saavuttanut kuljettaja.
Kauden yhdeksännellä voitollaan legendaarisen Ayrton Sennan ennätys on nyt historiaa. Brasilialainen saavutti ylivoimaisella McLaren-Hondallaan kaudella 1988 kahdeksan osakilpailuvoittoa.
Huomionarvoista on tässä ennätyksessä jälleen se, että tuohon aikaan ajettiin vain 16 osakilpailua. Verstappen rikkoi kolminkertaisen maailmanmestarin ennätyksen kauden 18:nnessa kilpailussaan.
Sennalle tulee kuitenkin jäämään ainakin yksi ennätys, jota hollantilainen ei enää ehdi rikkomaan. Senna voitti urallaan Hondan moottorilla kaiken kaikkiaan 30 osakilpailua. Verstappen on tähän mennessä saavuttanut 14 voittoa japanilaisvalmistajan voimanlähteillä, mutta Honda poistuu kuluvan kauden päätteeksi moottoritoimittajan tehtävistä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”