Red Bullin Max Verstappen kasvatti MM-johtoaan sunnuntaina ajetussa Meksikon GP:ssä.

Lewis Hamilton onnistui taistelemaan itsensä kakkoseksi, mikä pitää välin hollantilaiseen vielä siedettävänä.

SuomiF1-sivusto listasi viikonlopun topit ja flopit.

FLOP3

Juuso Koivumäki: Valtteri Bottaksen lähtö. Hieno aika-ajo valui viemäristä alas kilpailussa ensimmäisten sekuntien aikana. Hieman heikko reaktio, huonosti valittu ajolinja ja liian aikainen jarrutus. Bottaksen olisi pitänyt ottaa röyhkeämmin ulkoa puhdas ajolinja, jolla Verstappen nousikin ykköseksi. Jälleen hieman liian ystävällinen lähtö Bottakselta.

Nooa Ruuth: McLaren. Brittitalli on menettänyt tukevan johtonsa Ferraria vastaan kauden toisella puoliskolla. Riccardon heikko alkukausi alkaa näkymään selvemmin, mutta myös Norrisin suoritukset ovat pudonneet viime kilpailuissa. Jos suunta ei käänny, niin on Ferrari nousemassa takaisin kärkikolmikkoon.

Eetu Lehtonen: Red Bull -johto. Yuki Tsunodasta tehtiin armotta sylkykuppi ja täysin turhaan. Christian Hornerin ja Helmut Markon julkinen Tsunodan mollaaminen oli lapsellista ja häpeällistä. Nuoren japanilaisen vauhti on hieman piristynyt viime aikoina, mutta tällaisella pelillä itseluottamusta ei ainakaan saada nousemaan tarvittavalle tasolle.

FLOP2

Daniel Ricciardolle ei langetettu rangaistusta osumastaan Valtteri Bottaksen kanssa – tätä mieltä McLaren-kuski oli itse tapahtuneesta

Juuso Koivumäki: Daniel Ricciardo. Australialainen oli McLarenin toivo kartuttaa pistesaalista Lando Norriksen moottorirangaistusten myötä, mutta toisin kävi. Lukkojarrutus ykkösmutkassa ja töytäisy Bottakseen perään oli käsittämätön. Aussikuski voi pitää itseään onnekkaana, ettei saanut tilanteesta lisäksi rangaistusta.

Nooa Ruuth: Lance Stroll. Tämä kausi piti olla se, jolloin kanadalainen ottaa tutun tallin hallintaansa. Vielä mitä, Vettel on noussut takaisin korkealle tasolle, eikä Stroll ole pystynyt kasaamaan kahta peräkkäistä ehjää viikonloppua. Aikaa riittää isän talliomistuksen takia, mutta ei tämä trendi nyt hyvältä näytä.

Eetu Lehtonen: Daniel Ricciardo. Veikeän aussin viikonloppu meni ihan mukiinmenevästi aina kilpailun ensimmäiseen mutkaan asti. Kovana jarruttajana tunnettu Ricciardo meni tällä kertaa hieman liian syvälle ja jysäytti etusiipensä Valtteri Bottaksen perään. Virhe saattoi tulla kalliiksi, sillä Ferrari lähti taistelussa valmistajien sarjan kolmannesta sijasta pienelle karkumatkalle.

Daniel Ricciardo pilasi omansa sekä Valtteri Bottaksen kilpailun avausmutkassa. Kuva: Getty Images.

FLOP1

Juuso Koivumäki: Red Bullin toiminta. Tallin toiminta aika-ajojen jälkeen oli suorastaan kuvottavaa. Talli otti japanilaiskuljettaja Yuki Tsunodan julkiseksi silmätikuksi aika-ajon tapahtumista, joihin hän ei edes oikeastaan ollut syyllinen. Ymmärrän Verstappenin turhautumisen aika-ajotilanteessa, mutta tallijohdon lausuntojen pitäisi olla poliittisempia.

Sisäinen riita paisuu: Horner haukkui Tsunodan Verstappenin aika-ajon pilaamisesta – Alpha-pomo asettui puolustamaan

Nooa Ruuth: Red Bull. Energiajuomatallin vauhtia ei voi moittia, mutta organisaatio näytti jälleen pimeät puolensa lauantaina. Tallin tulevaisuuden kuljettajaksi tituleerattu Yuki Tsunoda sai joutui julkisen lynkkauksen kohteeksi tallin johtajien toimesta. Tämä ei ole ensimmäinen vastaava tapaus Red Bullin kohdalla, eikä talli tunnu oppivan tästäkään. Vastenmielistä käytöstä jälleen.

Eetu Lehtonen: Lance Stroll. Aston Martinin kanadalainen olisi startannut joka tapauksessa rangaistuksensa myötä takarivistä, mutta kirsikkana kakun päälle tuhosi autonsa lauantain aika-ajoissa. Auto lähti suorastaan alokasmaisesti viimeisen mutkan kiihdytyksessä räpylästä ja mekaanikot saivat turhaa lisätyötä. Kilpailun osaltakaan ei jäänyt Strollin kohdalla jälkipolville kerrottavaa.

TOP3

Juuso Koivumäki: Pierre Gasly. Ranskalainen on noussut Alpha Taurin johtavaksi kuljettajaksi samalla tavalla kuin Verstappen ja Hamilton ovat omissa talleissaan. Jälleen vakuuttava suoritus ja keskikastin ylivoimainen ykkönen.

Nooa Ruuth: Max Verstappen. Hollantilainen alkaa varmistelemaan mestaruuttaan huimilla kisasuosituksella. Mies kuitenkin leikkii tulella pelleillessään Bottaksen kanssa kilpailun lopussa. Keskittyminen herpaantui myös aika-ajossa, mutta RB:llä on tällä hetkellä niin kova paketti, että yhdessä duo näyttää marssivan mestaruuteen.

Eetu Lehtonen: Kimi Räikkönen. Jos Austinissa tuli pieni ohilaukaus viime hetkien pyörähdyksen muodossa, oli Jäämiehen tekeminen Meksikossa juuri sitä, mitä Alfa Romeolla on tilattu. Kerrankin gridin kokenein konkari sai aika-ajonkin osumaan nappiin ja suomalaisen hieno ajo sekä onnistunut strategia takasi lisää täytettä pistepussukoihin.

TOP2

Sergio Perez loisti kotikilpailussaan. Kuva: Getty Images

Juuso Koivumäki: Sergio Perez. Aika-ajo oli jo vahvaa tekemistä, mutta kilpailussa meksikolainen pääsi todella irti. Oli selvästi nopeampi kuin Lewis Hamilton ja oli myös lähellä ohitusta, joka olisi voinut olla merkittävä MM-taiston kannalta. Meksikossa ohittaminen ei kuitenkaan ollut helppoa.

Nooa Ruuth: Kimi Räikkönen. Suomalaisen paras viikonloppu tällä kaudella. Räikkönen teki tarvittavan työn, jotta Alfalla on mahdollisuus ottaa Williamsia kiinni pisteissä. Loppukausi samaa menoa ja Alfa Romeolla on käsissään jättiyllätys.

Eetu Lehtonen: Pierre Gasly. Mahtoiko kukaan edes huomata, että siellä paineli AlphaTauri lähestulkoon koko kilpailun ajan neljäntenä? Gasly ajoi kaikessa hiljaisuudessaan parhaat mahdolliset pisteet italialaistallille ja niin vain Faenzan väki on jälleen tosissaan tappelemessa Alpinen kanssa valmistajien viidennestä tilasta.

TOP1

Juuso Koivumäki: Kimi Räikkönen. Kauden ylivoimaisesti paras suoritus Räikköseltä. Palkintona hieno kahdeksassijoitus ja mikä parasta: se tuli ajamalla, ei muiden virheiden kautta. Räikkönen ja Alfa Romeo olivat jo aika-ajossa hyviä, mutta vauhti ei kadonnut kilpailussa. Räikkönen kompensoi lopulta myös hienosti parilla ohituksella heikkoa lähtöään.

Pierre Gasly ajaa elämänsä kautta Alpha Taurin ratissa. Kuva: Getty Images.

Nooa Ruuth: Pierre Gasly. Kauden kuljettaja Verstappenin rinnalla. Ranskalainen on ajanut koko kauden lähes virheittä ja on raahaamassa Alpha Tauria lähes yksin viiden parhaan joukkoon. Ranskalainen tekee hyvää työtä italialaistallissa, mutta annettavaa alkaisi olla jo isommilla näyttämöillä.

Eetu Lehtonen: Max Verstappen. Vaikka hollantilaisen tallikaverista tehtiin näyttävään tyyliin viikonlopun kuningas, oli Verstappen kuitenkin radalla suorastaan hävyttömän ylivoimainen. Onnistunut startti, viime tippaan jätetty jarrutus sekä ulkokautta molemmista Mersuista ohi ja maisemaan. Peli on vielä auki, mutta Lewis Hamilton tarvinnee onnenpotkun, mikäli meinaa lentävän hollantilaisen pysäyttää.