Toto Wolff ihmetteli tuomariston päätöstä Meksikon GP:n avauskierroksella – myös kilpailujohto otti kantaa Valtteri Bottasta koskeneeseen tilanteeseen
Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottaksen Meksikon GP ei sujunut toiveiden mukaisesti. Suomalainen putosi pisteiltä ensimmäisen kierroksen kolarin takia.
Suomalainen sai osuman Daniel Ricciardon auton etuosasta, mikä johti lopulta suomalaisen pyörähtämiseen. Molemmat kuljettajat joutuivat varikolle välittömästi samalta kierrokselta.
Tuomaristo päätti kuitenkin olla rankaisematta Ricciardoa alun selkkauksesta. Tätä päätöstä Mercedes-pomo Toto Wolff ei voinut ymmärtää.
– Minusta tuomariston olisi pitänyt tutkia asiaa välittömästi. Olen todella yllättynyt, että tilanteesta ei langetettu rangaistusta, Wolff kommentoi Sky Sportsille.
Kilpailupäällikkö Michael Masi puolusteli Meksikon tuomareita kilpailun jälkeen. Masin mukaan tuomaripäätökset eivät ole olleet hänen mielestään ailahtelevia.
– Päätöksissä ei ole puutetta tasaisuudesta. Jokaista tilannetta pitää katsoa itsenäisesti. Esimerkiksi Turkissa ajoimme märällä, tänään sää oli kuiva. Tuomariston mielestä kyseessä oli kilpailutilanne, Masi linjasi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa