Williams missaa kauden lopussa tärkeän testipäivän – Taustalla erikoinen syy
Abu Dhabin GP:n jälkeisenä tiistaina ja keskiviikkona F1-tiimeillä on ohjelmassa kaksi testipäivää.
Tiistaina ajetaan niin sanotut nuorten kuljettajien testit, jolloin F1-talleilla on mahdollisuus istuttaa autoonsa valitsemansa tulokaskuski kerryttämään kokemusta F1-auton puikoissa.
Keskiviikkona on puolestaan edessä tärkeä päivä ensi kautta silmällä pitäen. F1-sarjassa otetaan kaudella 2022 käyttöön uuden sukupolven kilpureiden lisäksi erilaiset renkaat ja vanteet.
Keskiviikon testipäivänä talleilla on mahdollisuus kerätä dataa ensi kauden renkaista sekä vanteista, kun Abu Dhabissa kurvaillaan ensi kaudella käyttöönotettavilla 18-tuumaisilla Pirellin renkailla.
Näyttää kuitenkin siltä, ettei yksi talli ota osaa rengastestiin ja sille on yllättävä, mutta simppeli syy. Talleilla täytyy olla pelkästään testikäyttöä varten osoitettuna testiauto, jota Williams ei ole kuluvalle kaudelle rakentanut.
Brittitalli oli tehnyt jo kauan aikaa sitten päätöksen, etteivät he aio taloudellisista syistä sellaista tälle kaudelle rakentaa, kertoo Williamsin insinööri Dave Robson.
– Käsitykseni mukaan, jos sinulla ei ole testiautoa, et ole sallittu testaamaan, sanoo Robson FormulaRapidalle.
– Tiedämme sen olevan hyödyllistä, mutta valitettavasti meillä ei ollut resursseja sellaiseen tälle kaudelle.
Robson ei ole kuitenkaan huolissaan päivän mittaisesta rengastestin menetyksestä. Toiveet ovat vahvasti ensi kaudessa ja siinä, että he onnistuvat keräämään tarpeellisen määrän rengasdataa talvitesteissä. Ehtona tälle on kuitenkin se, että uusi auto käy ja kukkuu alusta asti hyvin.
– Aloitamme talvella testit ehkä hivenen muita jäljessä, mutta auton toimiessa hyvin voimme hieman kuroa kiinni, jatkaa britti.
– Olisimme mieluusti ottaneet osaa tuohon testiin, mutta emme jää niin pahasti jälkeen.
Nuorten kuljettajien testissä tallit saavat ajattaa kuskeja nykyisillä autoillaan. Williamsin osallistuminen siihenkään ei ole kirkossa kuulutettu, sillä brittitalli ei ole ilmoittanut vielä kuljettajaa tiistain testipäivään.
Williamsin uskotaan haluavan käyttää tallissa ensi kaudella kisakuskina ajavaa Alexander Albonia, mutta thai-kuljettaja ei ole enää tulokas. Poikkeuksia tosin tässäkin on nähty, kun esimerkiksi viime vuonna Abu Dhabin nuorten kuljettajien testissä radalla nähtiin muuan ”espanjalaistulokas” Fernando Alonso.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”