Näin paljon kuljettajien kolarit maksoivat talleille kaudella 2021 – Valtteri Bottas korkealla listalla
Saksalaisjulkaisu Sky Germanyn suoritti tutkimuksen kauden ”kolarikuninkaista” kaudella 2021. Julkaisu selvitti kuinka paljon yksittäisen kuljettajan kolarit maksoivat tallille kauden aikana.
Tallit ovat joutuneet tiukempaan rakoon uuden kulukaton astuessa voimaan. Korjaustyöt pitää ottaa huomioon vuosibudjetissa, eivätkä kaikki tallit ole tähän tyytyväisiä. Tällä hetkellä kyseiseen sääntöön ei kuitenkaan kaavailla muutosta valituksesta huolimatta.
Listan ykkösnimi on Haasin Mick Schumacher. Saksalaisen kolarit maksoivat jo muutenkin tiukassa rahatilanteessa olevalle amerikkalaistallille peräti 4,2 miljoonaa euroa. Saksalaisen isoihin osumiin lukeutuivat harjoituskolarit Monacossa sekä Unkarissa. Auto koki kovia myös Ranskassa sekä Saudi-Arabiassa.
Toiseksi listalle yltää Ferrarin Charles Leclerc. Monacolaisen vahinkolasku näyttää 4 miljoonaa.
Sarjan suomalaiskuljettajat Kimi Räikkönen sekä Valtteri Bottas löytyvät myös kärkikymmeniköstä. Bottas löytyy sijalta viisi aiheuttaen Mercedekselle 2,7 miljoonan laskun. Räikkönen oli sijalla yhdeksän 1,9 miljoonan vahingoilla. Molemmat suomalaiset aiheuttivat yli miljoonan edestä enemmän vahinkoja tallikavereihinsa verrattuna.
Vähiten kuluja kolarien muodossa aiheuttivat Alpine-kuljettajat. Esteban Oconin sekä Fernando Alonson yhteenlaskettu summa oli noin 595 000 euroa.
Lista F1-kuljettajien kolarivahingoista.
1 Mick Schumacher (Haas) 4,212,500
2 Charles Leclerc (Ferrari) 4,046,000
3 Max Verstappen (Red Bull) 3,889,000
4 Nicholas Latifi (Williams) 3,116,500
5 Valtteri Bottas (Mercedes) 2,713,500
6 Lance Stroll (Aston Martin) 2,686,000
7 Yuki Tsunoda (AlphaTauri) 2,606,500
8 Nikita Mazepin (Haas) 2,468,000
9 Kimi Raikkonen (Alfa Romeo) 1,950,000
10 George Russell (Williams) 1,845,000
11 Carlos Sainz (Ferrari) 1,756,000
12 Lando Norris (McLaren) 1,453,000
13 Lewis Hamilton (Mercedes) 1,235,000
14 Pierre Gasly (AlphaTauri) 1,113,000
15 Sergio Perez (Red Bull) 939,000
16 Antonio Giovinazzi (Alfa Romeo) 854,000
17 Daniel Ricciardo (McLaren) 713,000
18 Sebastian Vettel (Aston Martin) 660,000
19 Fernando Alonso (Alpine) 315,000
20 Esteban Ocon (Alpine) 280,000
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat