Red Bullilta kova hankinta: Hondan F1-pomo liittyy tallin uuteen moottorikehitystiimiin
Motorsport.com raportoi torstaina, että entisen F1-moottorivalmistaja Hondan F1-toimien päällikkö Masashi Yamamoto siirtyy Red Bullin uuteen moottorikehitysyksikköön.
Japanilaisvalmistaja vetäytyi kuninkuusluokasta viime kauden päätteeksi. Lähdän kruunasi Max Verstappenin maailmanmestaruus, jota koko Hondan väki juhli innoissaan. Päätös oli kuitenkin jo tehty.
Red Bull päätti Hondan avustuksella ottaa moottorikehityksen omille harteilleen seuraavien vuosien ajaksi. Talli ei ole F1-aikakaudellaan kehittänyt omaa moottoria kertaakaan, joten päätöksessä on mukana suuret riskinsä. Talli on luonut uuden kehityshaaransa viime vuoden aikana ja palkannut tiimiinsä alan huippuosaajia. Kytkökset Hondaan eivät myöskään katkea kokonaan.
Yamamoto on todiste tästä. Hondan F1-toimia viime vuosina hoitanut 56-vuotias on palkattu konsultantiksi Hondan sekä Red Bullin välille. Tavoite on pitää osapuolten yhteistyö vahvana, vaikka Honda vetäytyykin moottorien kehittämisestä.
– Olen tehnyt sopimuksen Red Bull powertrains -yrityksen kanssa. Minun tehtäväni on auttaa heitä ymmärtämään paremmin Hondan sekä Japanin kulttuuria, jotta yhteistyö pysyisi vahvana. Olen teoriassa silta Red Bullin sekä Japanin välillä.
Yamamoto aloittaa pestinsä helmikuussa. Red Bullin moottoriurakkaa helpottaa moottorikehityksen jäädyttäminen, joka kestää aina vuoteen 2025 saakka.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri