”Ei minua kiinnosta” – Max Verstappen näpäyttää mestaruuden ”himmentäjiä”
Red Bullin Max Verstappen ei koe, että hänen maailmanmestaruutensa olisi ”himmeämpi” kuin aiempien vuosien mestaruudet, vaikka mestaruus ratkesi hyvin kyseenalaisissa merkeissä.
Verstappen nousi viimeisellä kierroksella mestaruuteen Abu Dhabissa ohittamalla Lewis Hamiltonin, joka ajoi vanhalla renkaalla Verstappenin tuoretta rengasta vastaan. Ohitus aiheutti paljon porua, sillä sääntöjen mukaan kilpailujohtaja Michael Masi ei olisi saanut ottaa turva-autoa pois radalta, kun autoletka ei ollut oikeassa järjestyksessä kaikkien kuljettajien kohdalta.
Masi ajatti lopulta kierroksella ohitettavat jonon taakse vain Hamiltonin ja Verstappenin välistä, mikä antoi sauman hollantilaiselle mestaruuden voittamiseen. Masi sai lopulta potkut, mutta Verstappen sai luonnollisesti ja oikeutetusti pitää tittelinsä.
– Hävinnyt puoli yrittää riistää sen hohtoa hieman, mutta voittavalla puolella se tuntuu edelleen hyvältä, voin sen todistaa, Verstappen sanoi PlanetF1:n mukaan.
Verstappen ei anna painoarvoa niille, jotka vähättelevät hänen mestaruuttaan.
– Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että minua ei kiinnosta. Se oli hullu ja eeppinen päätös Formula 1 -kaudelle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa