Kuskien ensimmäiset fiilikset uusista renkaista pääosin positiivisia – ”Saattaa sekoittaa asioita kisoissa”
Viime viikolla Espanjan Barcelonassa ajetuissa talvitesteissä kuljettajat pääsivät ensimmäistä kertaa ottamaan tuntumaa uusista 18 tuumaisista Pirellin renkaista uuden aikakauden F1-autoilla.
Kuljettajien palaute oli pääosin positiivista ja esimerkiksi Ferrari-kuljettaja Carlos Sainzin ensituntuman mukaan tulevalla kaudella renkaista pystynee ottamaan aiempaa enemmän irti.
– Ne tuntuvat sopivan hyvin tämän aikakauden autoille ja niillä pystyy puskemaan paljon aiempaa enemmän, sanoo Sainz motorsport.com –sivustolla.
– Verrattuna aiempiin vuosiin, ne tuntuvat myös ylikuumenevan ja kuoriutuvan vähemmän.
Espanjalainen noteerasi myös aiempaa suuremman eron eri rengasseoksien välillä. Kuljettajat ovat viime kausina ihmetelleet eri rengaskovuuksien pieniä eroja kierrosajoissa.
– Esimerkiksi C2, C3 ja C4-renkaat olivat aiemmin todella lähellä toisiaan. Ainakin Barcelonassa pidon määrässä oli isoja eroja seoksien välillä, joten se saattaa kisoissa sekoittaa asioita hieman, analysoi Sainz.
Alfa Romeolla kaasutteleva Valtteri Bottas puolestaan sanoi renkaiden toimivan huomattavasti tehokkaammin uudessa autossa verrattuna ”muuliversioon” jolla suomalainen porskutteli viime kauden päätteeksi Abu Dhabissa.
– Pakko myöntää, että fiilis oli parempi kuin odotin, totesi suomalainen.
– Abu Dhabissa koimme runsaasti kuoriutumista ja täällä se on ollut oikeastaan todella minimaalinen ongelma.
– Rajoitetulla määrällä kierroksia täytyy sanoa, että ne ovat olleet itse asiassa aika hyvät, mutta näemme uudelleen Bahrainissa, tuumasi Bottas.
Williamsilla kisakuljettajaksi paluun tekevän Alex Albonin mukaan myös Barcelonan viileä ilma saattoi olla uusien renkaiden eduksi.
– Toiminta-alue tuntuu olevan hieman anteeksiantavampi, mutta on vaikea sanoa, sillä täällä on aika viileää tällä hetkellä, sanoi Albon Barcelonassa.
– Uskon, että näemme paremmin Bahrainissa, kun lämpötilat nousevat, mutta tähän mennessä fiilis on positiivinen.
Aston Martinin Lance Stroll ei ollut yhtä positiivisella kannalla kollegoidensa kanssa. Kanadalaisen mielestä renkaat tuntuvat enemmän tai vähemmän samalta kuin aiemminkin.
– Mielestäni pitkillä vedoilla ne ylikuumenevat ja kuorivat. Nämä ovat sellaisia asioita, joita renkaat ovat tehneet aiempinakin vuosina, sanoi Stroll negatiiiseen sävyyn.
Kuskit pääsevät keräämään lisädataa uusista autoistaan ja renkaistaan Bahrainin toisissa talvitesteissä 10.-12. maaliskuuta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”