Lando Norris varoittaa Netflixiä ylidramatisoinnista suositussa F1-dokumenttisarjassa – ”Sekin oli täysin eri kilpailusta”
McLaren-kuljettaja Lando Norris ottaa kantaa Netflixin suoratoistopalvelussa julkaistusta Drive to Survive -dokumenttisarjan neljännen kauden tapahtumista.
Suositussa sarjassa kelataan läpi viime kauden puhutuimpia kohtauksia ja tilanteita hieman syvempää, mitä fanit normaalisti pääsevät näkemään.
Norris kertoo katsoneensa neljännen kauden kaksi ensimmäistä jaksoa ja on huolissaan siitä, että Netflixin väki alkaa jo liikaa ylidramatisoimaan läpikäytäviä tilanteita.
Neljännen kauden toisessa jaksossa seurataan tiiviisti McLaren-tallin alkukauden taivalta sekä hänen suhdettaan tallikaveri Daniel Ricciardoon. Esimerkiksi nuori britti nostaa tilanteen, jossa McLaren-kaksikko ajaa rinta rinnan Bahrainin GP:n ensimmäiseen mutkaan.
– Siinä näytetään hieman Danielin ja minun menevän rinta rinnan ykkösmutkaan, emmekä ole edes lähellä toisiamme. Sitten minun sanotaan väittävän, että hän puski minut ulos, joka on itse asiassa täysin eri kilpailusta, paljastaa Norris GPfansin mukaan.
– Siinä on ehkä hieman liikaa tilanteita, jotka saattavat olla vähän samanlaisia, enkä itse osta niitä, mutta kokonaisuutena se on erittäin mielenkiintoista kaikille.
– Niin kauan, kun he eivät tee sitä liikaa ja yritä tarkoituksellisesti saada jonkun näyttämään tehneen jotain, mitä ei ole todellakaan tehnyt. Sitten mennään liian pitkälle, joten niin kauan, kun he eivät tee sitä, se on hyvä, kertoo brittikuljettaja palautteensa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”
- Se oli siinä: Valtteri Bottaksen F1-ura päättyi kolariin – ainakin toistaiseksi