Uusi FIA-presidentti täräyttää: Palaako kohuttu kilpailunjohtaja Michael Masi takaisin F1-sarjaan?
FIA:n uusi presidentti Mohammed Ben Sulayem teki ison päätöksen talvella. Alkuvuodesta virkaan astunut Ben Sulayem päätti korvata F1-sarjan kilpailujohtaja Michael Masin Neils Wittichillä sekä Eduardo Freitasilla. Wittich on hoitanut tehtäviä kauden viisi ensimmäistä kilpailua, Freitas debytoi roolissaan Espanjassa.
Ben Sulayem kertoi kuitenkin Daily Mailin haastattelussa, että kyse ei ole potkuista. Masi astui sivuun työrasituksen takia. Ben Sulayemin mukaan on todennäköistä, että Masi nähdään vielä FIA:n riveissä tulevaisuudessa.
– En minä hankkiutunut eroon Michaelista. Hän oli todella rasittunut työmäärästään ja hän teki virheen. Tämä ei ole Michael Masin loppu FIA:ssa, Ben Sulayem aloitti.
– Minulla ei ole aikaa hyökätä henkilöitä vastaan. Minä arvostan niitäkin henkilöitä, jotka eivät äänestäneet minua presidentiksi. Minun pitää ajatella organisaatiotamme, eikä yksilöitä.
Masin sääntökirjan venyttäminen aiheutti yhden suurimmista F1-kohuista moottoriurheilun historiassa. Masi halusi kauden viimeisen kierroksen sisältävän ratkaisevan mestaruustaiston, vaikka se lopulta menikin täysin turvallisuusprotokollaa vastaan.
Mestaruuden menettänyt Mercedes-leiri ei ole sulattanut austraalialaisen temppua vieläkään. Tallipäällikkö Toto Wolff on haukkunut ”ylimielisen” Masin lyttyyn, eikä omien sanojensa mukaan tule koskaan enää puhumaan Masille.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”
- Se oli siinä: Valtteri Bottaksen F1-ura päättyi kolariin – ainakin toistaiseksi