Lähde: Valtteri Bottaksen tulevan kauden tallitoveri on lähellä julkistusta – huippulupaus jäämässä F1-sarjan ulkopuolelle
F1-sarja on vain muutaman kilpailun päässä jokavuotisesta kesätauostaan. Noin neljän viikon ”loman” aikana tallit kaavailevat ajopaikkansa tulevalle kaudelle.
Suurin osa tallipaikoista on jo täytetty, mutta harvoissa ja valituissa talleissa on mahdollisuus kuskimuutokselle. Yksi näistä majailee Alfa Romeolla.
Saksalaissivusto Blickin mukaan Alfa sekä tallipäällikkö Frederic Vasseur ovat halukkaita jatkamaan kuluvan kauden ainoan tulokkaan Zhou Guanyun sopimusta onnistuneen alkukauden jälkeen.
Kiinalainen on säväyttänyt useassa kilpailussa, napaten pisteitä kahdesti sekä peitonneen tallitoveri Valtteri Bottaksen muutamaan otteeseen aika-ajoissa.
Zhou tuo lisäksi myös rutkasti sponsorirahaa tallille. Historian ensimmäisenä kiinalaiskuljettajana Zhoun nimi yhdessä Alfan kanssa on kasvattanut tallin brändiä Aasiassa.
Tämä tarkoittaisi sitä, että sarjan nuori huippulupaus Theo Pourchaire jäisi ilman F1-paikkaa ensi kaudelle. Vasseur on puhunut avoimesti siitä, että talli aikoo ottaa ranskalaiskuljettajan kehityksen rauhassa.
Bottaksen sopimus yltää talveen 2025 saakka.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”