Itävallan GP-viikonloppu on polkaistu käyntiin Spielbergissä. Ensimmäisen harjoituksen ripeintä vauhtia piti Red Bull -tallin Max Verstappen.

MM-sarjan kärkimies oli noin kaksi ja puoli kymmenystä nopeampi kuin toiseksi yltänyt Ferrarin Charles Leclerc. Kolmanneksi ehti Mercedeksen George Russell.

Avausharjoitus oli rikkonainen, kun sessio keskeytettiin kaksi kertaa punaisilla lipuilla. Ensimmäisen keskeytyksen syynä oli Lando Norrisin McLaren-auto, joka hyytyi radan varteen noin 20 minuutin ajoajan jälkeen.

Ajoja ehdittiin jatkaa toiset 20 minuuttia, kunnes punaiset liput liehuivat jälleen. Tällä kertaa syynä oli radan kuudenteen mutkaan irronnut auton osa. Pienen tauon jälkeen loput sessiosta päästiin kurvailemaan ongelmitta ja suuri osa kuljettajista ehti kerätä mukavan määrän kierroksia.

Alfa Romeon Valtteri Bottas oli avausharjoituksen 14:s. Suomalaisen viikonloppu sai rajusti takapakkia, kun harjoituksen alussa ilmoitettiin hänen starttaavan sunnuntain pääkilpailuun pakan hänniltä.

Sprinttiviikonlopusta johtuen aika-ajot ovat luvassa jo myöhemmin perjantaina klo 18:00 Suomen aikaa. Koko harjoituksen tuloslistan näet alta.

Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.

Formula 1

@F1
🏁 FP1 CLASSIFICATION 🏁

@Max33Verstappen leads the way into quali!

#AustrianGP #F1