Uusi F1-kausi alkaa! Tässä merkittävimmät sääntömuutokset kaudelle 2023
F1-kausi 2023 on aivan nurkan takana ja sääntökirjaa on viilattu jälleen kerran uuteen uskoon. Listasimme merkittävimmät sääntömuutokset uutta kautta silmällä pitäen.
1. Viilauksia ajokorkeuteen sekä diffuusoreihin
Useat tiimit kärsivät etenkin viime kauden alussa hurjasta pomppimisesta (eng. porpoising) uusien autojensa kanssa. Tilanteeseen yritettiin keksiä ratkaisua kauden toiselle puolikkaalle asettamalla rajoja autojen pomppimisille, joita nimenomaan ajokorkeutta nostamalla pyrittiin jo vähentämään.
Tälle kaudelle auton lattian reunaa on nostettu 15 millimetrillä. Diffuusoriin on tehty myös muutoksia nostamalla ilmanottoaukkoa sekä jäykistämällä reunusta. Myös mahdollisten pomppimisongelmien tarkkailua varten on määrätty lisäsensori valvonnan toimimiseksi.
2. Turvallisuutta parannettu jälleen
FIA on jälleen oppinut kuninkuusluokassa sattuneista onnettomuuksista, jonka vuoksi turvakaaren kestävyyttä on parannettu Zhou Guanyun hurjan tilanteen johdosta viime kauden Britannian GP:ssä. Tilanteessa kuljettajan pään yläpuolella oleva korkein suojaelementti repeytyi irti sen kaivautuessa turva-alueen hiekkaan.
Uusien teknisten sääntöjen mukaan tuon korkeimman turvakaaren korkeimman nypykän täytyy olla muotoiltu pyöreäksi, jotta todennäköisyys hiekkaan kaivautumiselle pienenee Zhoun kaltaisissa onnettomuuksissa.
3. Minimipainoon muutoksia
Viime kaudella F1-kilpurit saivat painaa ilman polttoainetta 798 kiloa ja osalla tiimeistä oli vaikeuksia päästä minimi painoon. Tälle vuodelle autoja yritetään keventää entisestään, sillä minipainoa on nipistetty kahdella kilolla alaspäin.
4. Taustapeilit suurenevat näkyvyyden parantamiseksi
Tulevalla kaudella F1-autoissa on hieman aiempaan totuttua suuremmat taustapeilit. Peilejä on levennetty ruhtinaalliset 50 millimetriä, jotta kuljettaja näkee paremmin takana tulevat autot ja niiden liikkeet.
5. Sprinttien määrä tuplaantuu
Sprinttikilpailuiden määrää on lisätty tulevalle kaudelle kolmesta kuuteen. Sprintit kaasutellaan Azerbaidzhanissa, Itävallassa, Belgiassa, Qatarissa, Yhdysvalloissa (Circuit of The Americas) sekä Brasiliassa.
Sprinttikilpailuiden vahingonkorvausmäärää rahallisesti on myös tuplattu 300 000 dollariin. Sen lisäksi parc ferme -sääntöä sprinttiviikonloppuisin tutkitaan parhaillaan mahdollisia muutoksia ajatellen. Syynä tähän on se, että FIA on saanut niin paljon nimenomaan sprinttiviikonloppuisin ylimääräisiä pyyntöjä tehdä autoihin muutostöitä.
6. Varikon työtunteja leikataan
Tiimien henkilökunnan työtunteja pyritään vähentämään seuraavien kausien aikana asteittain. Tulevalla kaudella hanskat asetetaan naulaan tuntia aiemmin ja ensi vuonna jälleen toista tuntia aiemmin.
7. Uuden aika-ajoformaatin sekä DRS:n käyttökokeilu
F1-sarjassa kokeillaan kahdessa osakilpailussa uudenlaista aika-ajosysteemiä. Ideana on, että aika-ajojen ensimmäisessä osiossa saa ajaa vain kovimmalla seoksella, toisessa sessiossa keskikovalla ja viimeisessä osiossa pehmeimmällä renkaalla. Sadekelillä homma toimii tuttuun tapaan.
Aika-ajokokeilun sisältävissä viikonlopuissa myös rengassarjoja saa käyttää vähemmän. Normaalisti kaikilla kuljettajilla on 13 kuivan kelin rengassarjaa, neljä välikelin rengassarjaa sekä kolme settiä täyden sadekelin renkaita. Testiaika-ajot sisältävissä viikonlopuissa kuskeilla on kaksi kuivan kelin settiä vähemmän.
DRS:n, eli avattavan takasiiven osalta sprinttikisan sisältävissä viikonlopuissa sen käyttöä kisan startista, tai uusintalähdöistä aikaistetaan yhdellä kierroksella ja se saatetaan ottaa kokonaan käyttöön kaudella 2024.
8. Lähtöruuturangaistuksien selkeyttäminen
Lähtöruuturangaistukset ja etenkin niiden muotoutuminen aiheutti harmaita hiuksia viime kaudella. Etenkin Italian GP:ssä lähtöjärjestys meni aivan sekaisin, eikä kukaan tuntunut tietävän, että millä tavalla rangaistujen kuskien lähtöruudut määräytyvät. Tätä on yritetty selkeyttää tulevalle kaudelle.
Kuskit, joilla on enemmän kuin 15 ruutua rangaistuksia vyöllään tai ovat merkattu starttaamaan ”pakan perältä” ajavat aika-ajoissa toisiaan vastaan lähtöruuduista.
F1-kausi käynnistyy ensi viikonloppuna, kun Sakhirin radalla Bahrainissa kaasutellaan kauden avauskilpailu.
Lähde: f1.com
- Red Bull -pomo lipsautti Sergio Perezin potkut? – ”Hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään tilanteen”
- Lähde: F1-kuskille potkut kauden viimeisestä kilpailusta
- Tapahtumarikas Qatarin GP Max Verstappenin nimiin – Valtteri Bottas menetti pisteensä loppuhetkillä
- Onko tässä F1-historian erikoisin rangaistus? Max Verstappen menettää paalupaikkansa
- Max Verstappen paalupaikalle kuukausien tauon jälkeen – Valtteri Bottakselle harvinainen kämmi
- Juuri sopimuksen tehnyt F1-kuski lähellä potkuja – tulokas ei ajanut kierrostakaan
- Qatarin sprintissä käsittämätön loppu – Lando Norris luopui voitosta ruutulipulla
- Brittiylivoimaa Qatarin sprintissä – Valtteri Bottakselta lähellä jättiyllätystä
- Max Verstappen bongattiin baarissa aamuvarhain ennen Qatarin kisaviikonloppua – ”Max on ammattijuomari”
- Valtteri Bottas Max Verstappenin tallikaveriksi? Näin suomalainen kommentoi Red Bull -huhua
- Valtteri Bottas Max Verstappenin tallikaveriksi? Näin suomalainen kommentoi Red Bull -huhua
- Juuri sopimuksen tehnyt F1-kuski lähellä potkuja – tulokas ei ajanut kierrostakaan
- Lähde: F1-kuskille potkut kauden viimeisestä kilpailusta
- Onko tässä F1-historian erikoisin rangaistus? Max Verstappen menettää paalupaikkansa
- Qatarin sprintissä käsittämätön loppu – Lando Norris luopui voitosta ruutulipulla
- Max Verstappen bongattiin baarissa aamuvarhain ennen Qatarin kisaviikonloppua – ”Max on ammattijuomari”
- Red Bull -pomo lipsautti Sergio Perezin potkut? – ”Hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään tilanteen”
- Brittiylivoimaa Qatarin sprintissä – Valtteri Bottakselta lähellä jättiyllätystä
- Max Verstappen paalupaikalle kuukausien tauon jälkeen – Valtteri Bottakselle harvinainen kämmi
- Tapahtumarikas Qatarin GP Max Verstappenin nimiin – Valtteri Bottas menetti pisteensä loppuhetkillä