Valtteri Bottakselta lupa odottaa väkevää starttia? – ”Se on hyvä lähtökohta”
Alfa Romeolla kaasutteleva Valtteri Bottas kertoo tallin ottaneen suuren harppauksen eteenpäin viime kaudesta.
Talvitestit menivät sveitsiläistallilta huomattavasti edellisvuotta paremmin, kun autoa saatiin huolella testattua, eikä suuremmat tekniset murheet kiusannut uutta kilpuria, kuten viime kauden testeissä. Alfa Romeon C43-auto hyytyi Bottaksen käsissä kertaalleen, mutta tuolloinkin vikaa epäiltiin Ferrarin toimittamassa voimanlähteessä.
Bottas ja tallikaveri Zhou Guanyu tahkosivat yhteensä 401 kierrosta Bahrainin rataa ympäri kolmen testipäivän aikana ja suomalaiselle jäi erinomainen fiilis uudesta työkalustaan.
– Ehdottomasti parempi kuin viime vuonna tähän aikaan, joten olemme mielestäni valmistautunut niin hyvin kuin mahdollista, kommentoi Bottas testirupeamasta motorsport.com -sivuston mukaan.
Bottas uskoo, että tiimi on mennyt kokonaisuudessaan eteenpäin vähän joka osa-alueella etenkin laadullisesti. Suomalaiskuskin mukaan he ovat koittaneet saada autoa vakaammaksi etenkin kovavauhtisissa mutkissa, sillä se oli yksi viime kauden kilpurin suurimmista ongelmista luotettavuuden lisäksi.
– Parannukset ehdottomasti tuntuvat ja auto on paljon vakaampi. Sitä kautta keräät enemmän luottamusta autoon, jatkaa Bottas.
– Autossa ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa, joten säädötkin sai todella nopeasti osumaan kohdilleen kolmen päivän aikana. Se on todella mukava ajaa, joten se on hyvä lähtökohta tietysti. Taisin kertaalleen tehdä lukkojarrutuksen yhden täyden päivän aikana, fiilisteli suomalainen.
Bottas toivoo, että auton rauhallisempi käyttäytyminen avaisi enemmän säätömahdollisuuksia, eikä tiimin tarvitsisi enää hieroa niin paljon kompromisseja, kuten viime kaudella.
Alfa Romeo sijoittui viime kaudella valmistajien MM-pisteissä kuudenneksi. Talli napsi 55 pistettä, joista Bottas keräsi peräti 49.
LUE MYÖS: F1-talvitestit 2023: Mikä talli säväytti ja ketkä ovat pulassa?
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”