Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
Viaplayn F1-asiantuntija sekä entinen kuninkuusluokan kuski Heikki Kovalainen antoi oman mielipiteensä Valtteri Bottaksen alkukaudesta.
Alfa Romeon suomalaiskuljettaja ei ole ollut viime kauden tapaisessa lennossa kauden alkaessa. Suomalaiselle on tarttunut matkaan vain neljä pistettä kauden viidestä kilpailusta.
Bottas on nostanut omaa profiiliaan erityisesti radan ulkopuolella. Suomalainen on myöntänyt, että Mercedeksen painekattilan jättäminen on saanut 32-vuotiaan nauttimaan ajamisesta enemmän.
Kovalaisen mielestä Bottaksen heikko vauhti alkukaudella on myös itseaiheutettua. GP-voittajan mielestä Alfa Romeo -kuljettajan tulisi vähentää radan ulkopuolisia häiriötekijöitä ja keskittyä oman huipputasonsa löytämiseen.
– Ei Valtteri ole vauhtiaan menettänyt, mutta minusta kyse on vireen puuttumisesta, Kovalainen aloitti Viaplayn ensimmäisten harjoitusten lähetyksessä.
– Siitä harvoin puhutaan moottoriurheilussa, mutta minusta se on tärkeä asia huomioida. Vire on ollut Valtterilla kateissa.
– Minusta kun tuota hänen tekemistään seuraa, niin Valtterin kalenterissa tuntuu olevan kaikkea muuta ohjelmaa. Hän toki ite tietää asian paremmin, mutta jos minä olisin Valtteri paikalla, niin katsoisin vähän tarkemmin omaa kalenteria.
– Yrittäisin saada enemmän aikaa tallin kanssa vireen löytämiseksi. Sitä pitäisi etsiä antamalla enemmän aikaa itse kilpa-ajolle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”