Itävallan GP:n virallinen lopputulos saatiin vasta viisi tuntia ruutulipun heilumisen jälkeen.

F1-tuomaristolla oli sunnuntaina 1200 tutkintapyyntöä mahdollisista rataylityksistä. Selviminen jatkui monta tuntia kilpailun päättymisen jälkeen, joka vaikutti lopputulokseen huimasti.

Kilpailun jälkeen jaettiin vielä peräti kahdeksalle kuskille aikasakkoja. Näin ollen moni putosi alkuperäiseltä sijoitukseltaan.

Kilpailun kärkikolmikolle ei rangaistuksia tuomittu, joten Max Verstappen saa pitää voittonsa. Sen jälkeen aloi kuitenkin tapahtua. Neljänneksi maaliin ajanut Carlos Sainz putosi aina kuudenneksi asti 10 sekunnin aikasakon takia. Näin ollen Lando Norris on neljäs ja Fernando Alonso viides.

Lewis Hamilton sai niin ikään 10 sekunnin sakon pudoten tallitoverinsa George Russellin taakse sijalle kahdeksan. Pistesijoilta takapakkia otti myös Alpinen Pierre Gasly. Ranskalaisen 10 sekunnin aikasakko pudotti hänet viimeiselle pistesijalle Lance Strollin taakse.

Päivän rangaistuskuningas oli yhden GP:n urallaan napannut Esteban Ocon. Ranskalaiskuljettajalle napsahti peräti 30 sekuntia aikasakkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että Alpine-kuski on ylittänyt ratarajat yli 10 kertaa kilpailun aikana. Ranskalainen ei kuitenkaan menettänyt pisteitä.

Alla kaikki kilpailun jälkeen rangaistut kuljettajat.

Chris Medland

@ChrisMedlandF1
PENALTIES FOR:

Sainz - 10 seconds
Hamilton - 10 seconds
Gasly - 10 seconds
Albon - 10 seconds
Ocon - 30 seconds
Sargeant - 10 seconds
De Vries - 15 seconds
Tsunoda - 5 seconds

#F1 #AustrianGP