EK15: Teemu Suninen tipahti neljänneksi – ”Olin aika pahasti vaikeuksissa”

Suomen MM-rallin iltapäivän lenkit käynnistyivät lauantai-iltapäivällä. Ensimmäisenä oli vuorossa toiseen kertaan ajettava Västilä. Hieman vajaan 19 kilometrin pätkän nopein oli rallia johtava Elfyn Evans. Walesilainen latasi hurjat 7,8 sekunnin pohjat ja kasvatti johtonsa Thierry Neuvilleen jo 25,5 sekuntiin.
Kilpailun lauantaipäivä on ollut tapahtumien osalta maltillinen ja jännitystä ovat ylläpitäneet oikeastaan vain kolmannesta sijasta ajavat Teemu Suninen sekä Takamoto Katsuta.
Suninen epäili säätöjen olevan pielessä aamupäivällä ja toivoi löytävänsä sitä kautta helpotusta ajamiseen. Näin ei kuitenkaan käynyt ja jokelalainen kertoi olevansa edelleen hieman hukassa auton kanssa.
– Oli jännittävää. En ole tyytyväinen vetooni ja olin aika pahasti vaikeuksissa, sanoi Suninen.
Katsuta oli 1,8 sekuntia Sunista nopeampi Västilässä ja täten suomalainen putosi neljänneksi. Ero on nyt 0,8 sekuntia Katsutan hyväksi.
Jari-Matti Latvala on pystynyt lauantaina nauttimaan enemmän rallin ajamisesta kuin perjantaina. Perjantaina lisähaastetta toi erittäin vaikeat olosuhteet, mutta tänään tiet ovat olleet kuivempia ja tuurilainen jatkaa fiilistelyään edelleen viidentenä.
Tällä kertaa pätkän maalissa otettiin kommentit toiselta puolen hyttiä, eli kartanlukija Juho Hänniseltä.
– Ajat ovat ihan hyviä mutta rytmi ei ole aina kunnossa. Hän on kuitenkin rauhallinen eikä purista liikaa, analysoi Hänninen kuljettajan otteita.
WRC2:n puolella koettiin suomalaisittain lisää epäonnea, kun Jari Huttusen Skoda hyytyi tien poskeen. Voittotaisto jatkuu näin ollen Sami Pajarin sekä Oliver Solbergin välillä.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta, joista seuraava käynnistyy kello 16:35. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Suomen MM-rallin tilanne, EK 15/22
- Elfyn Evans, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +25,5
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:18,0
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:18,8
- Jari-Matti Latvala & Juho Hänninen, Toyota 2:52,2
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +6:19,2
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +6:20,1
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +6:57,9
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +7:20,9
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +7:24,3
13. Emil Lindholm, Hyundai (WRC2) +16:59,1
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Valtteri Bottas pääsi testaamaan mestaritalli McLarenin F1-autoa
- Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan