EK17: Tämän tiukemmaksi ero ei voi mennä – kolmannesta sijasta käynnissä hurja kamppailu
Jyväskylän MM-rallissa ajettiin jo lauantain ajopäivän toiseksi viimeinen erikoiskoe. Rapsulassa kovinta vauhtia lasketteli menemään jälleen Toyotan Elfyn Evans.
Walesilainen on ottanut lauantaina johtopaikan selvästi haltuunsa ja kontrolloi vahvasti johtoasemaansa. Hyundain Thierry Neuvillen vauhti ei ole riittänyt haastamaan Toyotaa ja ero on tässä kohtaa 32,8 sekuntia.
Hyundain Teemu Suninen on saanut nauttia lauantaina tiukasta sekuntipelistä Toyotan Takamoto Katsutaa vastaan. Kaksikko on vaihdellut sijoitusta keskenään kuin pingiksessä konsanaan ja Rapsulassa heidän välilleen saatiin kokonaiset kaksi kymmenystä Katsutan hyväksi.
– Yritin kyllä tulla kovaa ja kaikki hyvin, tiivisti Suninen Rapsulan annin.
Paljon pienempää eroa ei enää voi kahden auton välillä olla, sillä Katsuta on tässä kohtaa vain 0,1 sekunnin päässä Sunisesta.
Jari-Matti Latvala tuli Rapsulassa suhteellisen väkevästi. Tuurilainen hävisi M-Sportin vakiokuskille Pierre-Louis Loubet´lle ainoastaan 1,4 sekuntia. Maalissa hymy oli herkässä ja Latvala sekä kartturi Juho Hänninen nauttivat kyydistä.
– Kaikki hyvin. Yksi risteys missattiin, mutta muuten hyvin ja toivottavasti yleisöllä oli kivaa, fiilisteli Latvala.
Lauantaina on ohjelmassa enää yksi erikoiskoe, joka käynnistyy kello 18:35 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Suomen MM-rallin tilanne, EK 17/22
- Elfyn Evans, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +32,8
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:30,0
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:30,1
- Jari-Matti Latvala & Juho Hänninen, Toyota +3:28,1
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +7:34,0
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +7:35,2
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +8:10,9
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) + 8:53,9
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”