Tätä mieltä nykyinen Ferrari-pomo on Felipe Massan oikeustoimista – ”En ole sellaisen suuri fani”
Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur jakoi mielipiteensä entisen F1-kuljettajan Felipe Massan oikeustoimista.
Massa yhdessä hänen asianajajien kanssa ovat vaatineet FIA:lta ja F1-sarjalta korvauksia mestaruuden menettämisestä surullisen kuuluisan Crashgaten johdosta. Silloisen Renault-kuljettaja Nelson Piquet juniorin tahallinen seinäänajo käynnisti tapahtumasarjan, jonka vuoksi Massa menetti tukun MM-pisteitä.
Ennen Singaporen GP:tä Ferrari-kuljettaja oli yhden pisteen päässä Lewis Hamiltonista, mutta putosi tuon kilpailun jälkeen seitsemän pisteen päähän. Viimeisessä kolmessa kilpailussa brassi onnistui kaventamaan eroa, mutta hävisi lopulta mestaruuden vain yhden pisteen erolla.
Aihe on kuuma peruna ja nykyiseltä Ferrari-pomolta udeltiin mielipidettä asiaan Hollannin GP:n alla.
– Kuten voitte kuvitella, en haluaisi kommentoida asiaa, mutta minulla on hyvät välit kaikkien sidosryhmien kanssa. Tilanne on kinkkinen ja olosuhteet olivat täysin poikkeukselliset, toteaa Vasseur The Racelle.
– Yleisesti ottaen, eikä nyt ole kyse vain Felipestä, mutta olemme yrittäneet ohjata FIA:a siihen, että lopputulokset olisivat jo ruutulipulla selvät.
– En haluaisi kommentoida, mutta ehkäpä tässä tapauksessa se olisi outoa muuttaa jotakin. En ole sellaisen suuri fani, että tuloksia muutellaan edes 15 minuuttia kisan jälkeen, venkoilee Ferrari-pomo lausuntonsa.
Massan asianajajien FIA:lle sekä F1-sarjalle lähettämässä kirjeessä on raportoitu kerrottavan, että ilman tyydyttävää vastausta korvausvaateeseen ryhdytään toimenpiteisiin, jossa vaaditaan jopa kymmenien miljoonien eurojen korvauksia mestaruuden menettämisestä.
LUE MYÖS: F1-selostajalta räväkkä ehdotus sprinttiformaatin muuttamiseksi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi