Sergio Perez jo potku-uhan alla? Tallipäälliköltä varoitus meksikolaiselle
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner on tehnyt selväksi, että Sergio Perezin on alettava tuomaan tulosta.
Red Bullin ja tallikaveri Max Verstappenin hallitsemalla kaudella 33-vuotias meksikolainen on vajonnut varjojen maille. Sunnuntaisessa Qatarin GP:ssä meksikolainen ajoi jälleen karmivan kilpailun. Perez keräsi pitkän listan ratarajarikkomuksista aikasakkoja ja löytyi lopputuloksissa vasta kymmenenneltä sijalta.
Samaan aikaan Verstappen kaasutteli paalulta voittoon ja nöyryytti tallikaveriaan olan takaa ohittamalla hänet kierroksella.
Perez starttasi kilpailuun varikolta, kun Red Bull laittoi konkarikuskin autoon kaikki palikat uusiksi lauantaisen sprinttikolarin jäljiltä. Takajalalta lähteminenkään ei tällä kertaa ollut tallipäällikkö Hornerille lieventävä tekijä, kun meksikolaisen kilpailu täyttyi typeristä virheistä.
Yleensä konservatiivisena kommenteissaan pysyttelevälle Hornerille tuli mitta täyteen Qatarin farssin jälkeen ja Pereziä on varoitettu. Tulosten täytyy parantua ja ottaa ensinnäkin edes MM-sarjan toinen tila kotiin kuljettajien pisteissä.
– Meidän täytyy puhua Checolle ensinnäkin siitä, miksi hänellä oli niin vaikeaa ratarajojen kanssa. Se oli rankka kilpailu ja viikonloppu hänelle. Onneksi Lewis (Hamilton) ei saanut pisteitä, totesi Horner F1TV:llä.
– Hän on edelleen toisena pisteissä, mutta hänen täytyy todella löytää tasonsa jälleen, jatkaa Red Bull -pomo.
Perezin tallipaikka Red Bullilla on tällaisilla suorituksilla kaikkea muuta kuin varmaa ensi kauden sopimuksestaan huolimatta.
Perezin ja Verstappenin välinen piste-ero on kammottava. Lauantain sprintissä kolmannen mestaruutensa jo varmistanut hollantilainen on kerännyt 209 pistettä enemmän kuin Perez. Kolmantena pistetaulukossa lymyilevään Hamiltoniin on eroa vain 30 pistettä. Kuluvaa kautta on jäljellä vielä viisi osakilpailua.
LUE MYÖS: Näin F1-talli perustelee superlupauksen sivuuttamista: ”Et voi saada molempia”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat