IL: Kalle Rovanperä pudotti paljastuksen – ensi kausi ei olekaan odotetunlainen?
Kalle Rovanperä teki torstai-iltana mielenkiintoisen paljastuksen Jyväskylässä järjestetyssä kansanjuhlassa.
Tuore maailmanmestari kertoi Iltalehden mukaan, etteivät ensi kauden suunnitelmat olekaan vielä selvillä. Keskustelut ovat vasta edessä Toyotan tiimin kanssa. Aiemmin Rovanperän on uskottu ajavan noin puolet kauden kilpailusta – eli kuusi tai seitsemän rallia.
– Käymme vielä tiimin kanssa läpi, mitkä kisat sopivat parhaiten kalenteriin. Tietenkin se riippuu myös siitä, missä Sebastien Ogier ajaa.
– Kilpailujen lukumäärästä en osaa vielä sanoa. Tavoitteena on kuusi tai seitsemän kisaa, mutta se voi olla kolme tai kolmetoista. Sitä ei vielä tiedä, Rovanperä sanoi Iltalehdessä.
Ensi kaudella rallin MM-sarjaan kuuluu 13 osakilpailua. Kausi käynnistyy 25. tammikuuta Monte Carlossa. Kauden päätöskilpailu ajetaan Japanissa 21.-24. marraskuuta.
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”