EK11: Dramaattinen käänne Safari-rallissa! MM-kärkimies isoissa vaikeuksissa
Kenian MM-ralli jatkui lauantaina huoltotauon jälkeen iltapäivän pätkien merkeissä. Iltapäivän avauksella nopeinta vauhtia päästeli Toyotan japanilaiskuski Takamoto Katsuta.
Safari-ralli on ollut odotetun haastava sekä tapahtumarikas. Lauantainakin tilanteita on riittänyt, kun useat kuskit ovat joutuneet renkaanvaihtohommiin. Kärkikuskeista ainoastaan kilpailua ylivoimasesti johtava Kalle Rovanperä on selvinnyt ehjin kumein.
EK11 tarjosi jälleen draamankaarta kärkitaistoon, kun Hyundai-tähti sekä MM-sarjan kärkimies Thierry Neuville ajautui pahoihin ongelmiin autonsa kanssa. Belgialainen joutui kahdesti pysähtymään pätkälle ja linkutti lopulta pelkän hybridijärjestelmän voimilla maaliin. Vielä ei ole tiedossa, onko peli Neuvillen osalta pelattu lopullisesti vai ei. Tällä erää pistekärki putosi kokonaistilanteessa viidenneksi.
Rovanperän agendana on lauantaina ollut ylivoimaisen johtopaikan varmistelu. Keniassa piilee kuitenkin rengasrikon riski jatkuvasti, joten onnella on myös osansa. Suomalaismestari teki jälleen työtä käskettyä ja selvisi puhtaasti läpi.
– Vaikeaa on. Isoja reikiä, jotka voivat rikkoa auton. Olin kuitenkin huolellinen ja kaikki hyvin, sanoi Rovanperä.
Hyundain keikkakuski Esapekka Lapin vahva alku rallissa päättyi perjantaina auton hajottua ja lauantain teesinä on ollut terveisten ajaminen. Pätkät on lasketeltava läpi, jotta hänellä on oikeus taistella ”super sunnuntain” pisteistä huomenna.
– Ei mitään ihmeitä. Puhtaasti läpi ilman mokia ja aika rauhakseltaan tultiin. Katotaan mitä seuraavat pätkät tuo tullessaan, sanoi Lappi.
LUE MYÖS: Esapekka Lapin keskeytyksen syy selvisi
M-Sportin Fordilla vahvan alkukauden ajanut Adrien Fourmaux on noussut jälleen kaikessa hiljaisuudessa kolmanteen sijaan kiinni. Ranskalainen on ajanut tasaisesti sekä varmasti ja täten hyötynyt muiden ongelmista.
Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta, joista seuraava käynnistyy kello 14:35 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 11/19
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:20,2
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +2:58,1
- Elfyn Evans, Toyota +3:43,7
- Thierry Neuville, Hyundai +4:03,9
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +12:56,7
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +15:13,2
- Kajetan Kajetanowich, Skoda (WRC2) +18:09,3
- Jourdan Serderidis, M-Sport Ford +19:01,2
- Nicolas Ciamin, Hyundai (WRC2) +21:50,1
- Ott Tänak, Hyundai +22:24,5
- Charles Munster, Hyundai (WRC2) +22:30,4
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +32:20,2
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lewis Hamiltonille historiallinen voitto Kiinan sprintissä – viimeisissä mutkissa ketjukolari
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka