Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”

Formula 1 -legenda Ayrton Sennan kuolemasta tulee tänään 1. toukokuuta 2024 kuluneeksi tasan 30 vuotta. Surullisen kuuluisasta Imolan mustasta viikonlopusta riittää tarinaa kerrottavaksi, mutta yksi kertomus on saattanut jäädä paitsioon.

LUE MYÖS: Kun enkelit hylkäsivät formula ykköset – Imolan mustasta F1-viikonlopusta 30 vuotta

Vuonna 1994 F1-sarjan turva-autona ei ollut yhtä tai kahta tiettyä automallia jokaisessa kilpailussa, kuten nykypäivänä. Imolan mustaan viikonloppuun turva-autoksi valikoitui melkolailla täysin tehdasstandardi Opel Vectra. Täysin alitehoinen ja ylipainoinen henkilöauto ei soveltunut F1-autojen letkanvetäjäksi onnettomuustilanteita raivatessa. Tämän sai kokea karulla tavalla silloinen turva-auton kuljettaja Max Angelelli, joka joutui tilanteeseen, joka piinasi hänen pääkoppaansa vuosikausia.

Angelelli oli toivonut, ettei hänen tarvitsisi ajaa työkalullaan kertaakaan koko kisaviikonloppuna muutaman harjoituskierroksen jälkeen, sillä 204 hevosvoimaa ja 1350 kilogrammaa painoa oli jo paperilla farssi.

– Se oli todellinen katastrofi. Aqua Mineraleen ja Rivazzaan olisi tarvinnut ankkurin, jotta sen olisi saanut pysähtymään. Toisen harjoituskierroksen lopussa jarrut ylikuumenivat ja polkimesta tuli pehmeä, joka pidensi jarrutusmatkoja entisestään, kertoo Angelelli Senna: The truths -kirjassa.

– Olin huolissani, mutta se ei tuntunut käynnistävän minkäänlaista reaktiota.

Angelelli oli itse ryhtynyt etsimään parempaa menopeliä alle ja löysikin tukiluokka Porsche Super Cup -sarjan varikolta paremman vaihtoehdon Porsche 911:n muodossa. Angelelli rupesi oma-aloitteisesti siirtämään turva-auton tekstejä Porscheen sekä kameroita kyytiin, kunnes hänelle tultiin sanomaan, ettei tämä käy kaupallisten sopimusten takia. Kaikki siirrettiin jälleen takaisin Vectraan ja turva-auton kuljettaja jäi toivomaan, ettei häntä tarvittaisi radalla.

San Marinon GP:n startissa rytisi kuitenkin heti. Jyrki Järvilehto jäi lähtöruutuun ja Pedro Lamy karautti vaihdelaatikkoon, joten piskuinen saksalaisen insinööritaidon tekele jouduttiin päästämään irti. Kaikki tapahtui vielä niin viime tippaan ja nopeasti, ettei Angelelli ehtinyt edes pukea ajohaalareita tai laittaa kypärää päähänsä, kun piti jo mennä vetämään letkaa. Tosin ajopukuepisodin hän kertoi menneen täysin hänen omaan piikkiinsä.

– Keräsin vauhtia, mutta olin hyvin tietoinen auton asettamista rajoituksista. En ajatellutkaan painavani täysillä, sillä minulla ei ollut mitään käryä siitä, kuinka kauan täytyy pysyä radalla, jatkaa Angelelli.

– Tiesin etteivät jarrut kestäisi muutamaa kierrosta pidempään, joten olin niiden kanssa varovainen. Kaasuttaessa puskin kaasupolkimen niin voimalla pohjaan, että olisin voinut tehdä reijän lattiaan.

– Variante Altaa kohti kiihdyttäessä Opel tuntui siltä kuin se olisi jumissa. En saanut edes 130 kilometriä tunnissa lasiin.

Angelellin ”apukuskina” istui tuolloin myöhemmin F1-seuraajille tuttu nimi, kun Charlie Whiting toimi FIA:n teknisessä delegaatissa jonkinlaisena tarkkailijana. Sittemmin pitkään F1-sarjan kilpailujohtajana toiminut Whiting muisteli muutama vuosi sitten ennen kuolemaansa Imolan tapahtumia Mosley-dokumentissa.

– Muistan sen kuin eilisen päivän. Ajoimme mäen päälle shikaaniin ja Senna ajoi vierelle heilutellen meille, jotta menisimme kovempaa. Hän osoitti visiiri ylhäällä, että lujempaa, lujempaa ja me viitoimme takaisin, ettemme pysty, muisteli Whiting.

Opel Vectralla ladattiin sen verran, mitä lähti, mutta kolminkertainen maailmanmestari ei ollut vakuuttunut turva-auton pitämästä tahdista vieläkään.

– Senna ajoi viereen monta kertaa heiluttamaan nyrkkiään kehottaen ajamaan kovempaa. Muistot, joiden toivoin jo kadonneen palailevat pikku hiljaa mieleeni. Charlie ja minä olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin, muistelee italialainen.

– Senna oli raivoissaan ja täysin oikeutetusti. Williams-auto mateli liian hiljaa ja hän menetti koko ajan rengaspaineita ja rengaslämpöjä.

”Miltä me näytämme, jos turva-auto ajaa ulos?”

Tässä kohtaa Angelellin ohjastama Vectra veteli jo lähestulkoon viimeisiään ja kojelauta oli täynnä vilkkuvia vikavaloja. Turva-auto mateli naurettavaa vauhtia ja kolmen kierroksen jälkeen jarrut olivat jo niin lopussa, että Angelellilla valui kaksi rengasta jo hiekkojen puolelle Rivazza-mutkassa.

– Pystyn ajamaan vielä yhden kierroksen ja sitten on palattava varikolle, sillä tämä on liian vaarallista, meuhkasi Angelelli vieressä istuneelle Whitingille.

– Miltä me näytämme, jos turva-auto ajaa ulos?, puhisi italialainen surkean tekeleen ohjaimissa.

Kilpailun johdolta tuli viesti, että vielä on jatkettava radalla, joten turva-auton vauhti hiljeni entisestään.

– Se oli noloa. Tässä ei ole mitään henkilökohtaista Vectraa kohtaan, mutta sen auton ei olisi pitänyt olla F1-letkan kärkenä, toteaa Angelelli.

Lopulta neljännen kierroksen lopussa radioon tuli helpottava viesti ja Opel Vectran sai kurvata varikolle kaikkensa antaneena.

– Parkkeerasin Opelin, sammutin moottorin, eikä se koskaan enää käynnistynyt. Se auto kuoli siihen paikkaan, muistelee italialainen.

Kaksi kierrosta myöhemmin turva-autokaksikolle raivonneen Sennan elämän lanka katkesi Tamburello-mutkassa ja sillä hetkellä Angelelli huokaisi helpotuksesta kilpailun keskeytyessä punaisilla lipuilla, joten Vectran kohtaloa ei tarvinnut selitellä. Sillä hetkellä ei oltu vielä tietoisia suuremmasta surusta ja menetyksestä.

Sen lisäksi Angelelli joutui surullisten tapahtumien jälkipyykissä itsekin otsikoihin negatiivisessa valossa. Joidenkin mielestä turva-auton alhainen nopeus oli osasyy Sennan ulosajoon rengaspaineiden ollessa liian alhaiset Tamburellon kovavauhtiseen mutkaan. Tämä luonnollisesti kalvasi italialaisen mieltä entisestään vuosikausia, vaikka hän saikin yhteen kysymykseen pikaisesti vastauksen.

– Minulla oli tuntemuksia onnettomuudesta vuosia. Kyseessä oli uusintalähdön jälkeen kolmannen kisakierroksen alku, eikä minulla ollut käsitystä siitä, pitikö renkaiden jo olla oikeanlaisissa paineissa ja lämmöissä, jatkaa Angelelli.

Angelelli soitti kilpailun jälkeen Gianni Morbidellille, joka ajoi Imolassa Footworkin tallissa. Hänen maanmiehensä kertoi ajaneensa itse Tamburellon kaasu pohjassa jo heti uusintalähdön jälkeen, eikä auton pohjan osuminen maahan luonut sen suurempaa haastetta.

Tilannetta yritettiin myöhemmin setviä myös oikeusteitse, kun brasilialaislegendan kuolemaan johtaneen onnettomuuden syitä yritettiin selvittää. Myös Angelelli joutui vastaamaan Williamsin lakimiehille turva-autoon liittyvistä asioista, sillä he yrittivät osoittaa Vectran olleen yksi syyllisistä. Lopulta Vectran ja Angelellin ei katsottu olevan osasyynä tapahtumiin, mutta se ei poistanut tapahtuman vaikutuksia italialaisen mielen perukoista.

– 30 vuotta on kulunut, enkä ehkä muista kaikkia yksityiskohtia siitä kirotusta päivästä, mutta muistan arvet, jotka se jätti, purkaa 57-vuotias Angelelli.

– Historian parhaan kuskin heiluttaessa nyrkkiään ja kehottaessa ajamaan kovempaa sai minut tuntemaan itseni pieneksi ja halusin vain kadota. Toivoin, etten olisi koskaan syntynyt.

– Lähdin rata-alueelta tuntiessa itseni lähes syylliseksi ja se oli kauheaa. Morbidellin sanat helpottivat, mutta ei poistanut omantunnon tuskaa. Kolmen vuosikymmenen jälkeen sieluni syvät haavat ovat kuitenkin pikku hiljaa parantuneet, avautui Angelelli.

Max Angelelli loi itse pitkän uran kilpa-ajajana kaasutellen pääosin kestävyyskisoja. Imolan tapahtumien aikaan italialainen kaasutteli Saksan F3-sarjaa, mutta formulaura ei ottanut tuulta sittemmin alleen. Angelelli ripusti ajohanskat naulaan vuonna 2017.

Lähde: motorsport.com

LUE LISÄÄ