F1-kuskit Sergio Perez sekä Logan Sargeant vaativat muutoksia nykyiseen rangaistuspistejärjestelmään.

F1-kuskeille jaetaan rangaistuspisteitä kilpailusanktioiden lisäksi, mikäli tuomaristo katsoo sen tarpeelliseksi. Nykyisen systeemin mukaan kuljettaja saa kerätä kalenterivuoden aikana 12 rangaistuspistettä ilman ajokieltoa.

Lähimpänä tätä ovat tällä hetkellä kymmenessä pisteessä oleva Kevin Magnussen, sekä kahdeksan rangaistuspistettä viimeisen vuoden aikana keränneet Perez sekä Sargeant.

LUE MYÖS: F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta

Kuljettajien kesken on herännyt huoli siitä, että tuomaristo on alkanut jakamaan rangaistuspisteitä aivan miten sattuu, eikä päätöksissä ole johdonmukaisuutta. Williams-kuski Sargeant sai Kiinan GP:ssä turva-autotilanteen rikkeestä rangaistustililleen kaksi lisäpistettä. Yhdysvaltalainen ohitti niukasti varikolta tulleen Nico Hülkenbergin turva-autoviivan jälkeen ja tilanteessa oltaisiin voitu menetellä toisellakin tapaa kuin myöhemmin rangaista Sargeantia lisää epäselvästä tapauksesta.

– Siitä rangaistuspisteen saaminen oli vitsi. Mielestäni pitkin viikonloppuja tapahtuu pahempia asioita, joista tulee vain muistutuksia, kommentoi Sargeant motorsportille.

– Minulla on aika-ajoissa tullut kuskeja eteen, jolloin on tullut melkein isoja kolareita, eikä mitään tapahdu. Sitten, kun ylität viivan samaan aikaan toisen kanssa, etkä itse edes näe sitä, niin saat kaksi pistettä. Mielestäni se ei ole oikea suunta, jatkaa yhdyvaltalainen.

Sargeantin pieni paine rangaistuspisteistä helpottuu vasta kuluvan vuoden syyskuussa, kun hänellä tulee vuosi täyteen hänen ensimmäisistä kahdesta rangaistuspisteestään, jotka tuolloin poistetaan.

Red Bull -kuljettaja Perez on samoilla linjoilla, jolla oma rangaistuspistetilanne helpottuu niin ikään kuluvan kalenterivuoden syyskuussa.

– Joissakin rangaistuksissa olet jo maksanut seurauksista ja sitten siihen lisätään vielä rangaistuspisteitä. Nykyään on vielä enemmän kisojakin, joten se on ehdottomasti asia, jota pitää katsoa, kommentoi Perez.

Nykyinen rangaistuspistejärjestelmä otettiin käyttöön kaudella 2014, eikä yksikään kuljettaja ole joutunut sen aikana kilpailukieltoon. Haas-kuski Magnussen saa välttää omia töhöilyjä loppukauden ajan, sillä tanskalaiskuski on hankkinut kaikki sakkopisteensä tämän kauden aikana.

LUE LISÄÄ