Tulevan viikonlopun Formula 1 -karkeloihin on luvassa äärimmäisen hikistä puhdetta Unkarin suunnilla koetun lämpöaallon myötä.

RaceFansin mukaan kisapäivälle on luvattu jopa 35 asteen helteitä, joten kuljettajat saavat valmistautua hikoilemaan kunnolla. Kyseessä olisi heittämällä kuluvan kauden kuumin kilpailu ja vastaavaa on koettu viimeksi kaudella 2022.

– Näyttää siltä, että olosuhteet ovat äärettömän kuumat. Täyden kisamitan ajaminen tulee olemaan fyysisesti todella raskasta kuljettajille, tuumaa Alpine-tallin Pierre Gasly.

Unkarin GP on kuulunut kisakalenteriin jo vuosikausia ja monesti lämpötilat ovat olleet korkeita, mutta tällä kertaa luvassa on vielä astetta kuumempaa rallia. Hungaroringin pätsin sai kokea muun muassa suomalaismestari Kimi Räikkönen aikoinaan kaudella 2018, kun Ferrari-talli unohti kiinnittää hänen juomaletkunsa ennen kilpailun starttia.

Ilman pisaraakaan nestettä kokenut konkari kaasutteli kuitenkin kolmanneksi, joten Räikkönen pääsi kostuttamaan kurkkuaan rankan urakan päätteeksi muullakin kuin vedellä kuohujuoman merkeissä.

F1-kuljettajat hikoilevat keskimäärin 2-3 kiloa nestettä yhden kilpailun aikana, joten jatkuva nestetankkaaminen kehoon on tärkeä osa rutiineja.

LUE LISÄÄ