Kiinalaiskuski väittää – vauhti samanlaista Bottaksen kanssa

Sauber-tallin kiinalaisajajan Zhou Guanyun F1-ura uhkaa päättyä tähän kauteen.
Ensi kaudeksi Zhoulla ei ole sopimusta, eikä yksikään talli näytä häntä haluavan, vaikka rahaa Zhoulla olisi tarjolla paljonkin vastineeksi ajamisistaan.
Zhou ei ole tällä kaudella vakuuttanut. Hän on tallikaverinsa Valtteri Bottaksen kanssa vailla MM-pisteitä, mutta Bottas on pessyt hänet sekä ajoissa sekä kisoissa selkeästi sijoitusten valossa. Bottas on voittanut tallikaverinsa aika-ajoissa 13-1 ja kilpailuissa 9-5.
Silti Bottas väittää pärjänneensä yhtä hyvin kuin Zhou.
– Sanoisin, että kisavauhtimme on aika samantasoista. Monesti olen ollut hieman häntä nopeampi, Zhou väittää The Racen mukaan.
Muutamassa viime kisassa Zhou on pärjännyt kuitenkin Bottasta heikommin.
– Muutamana edellisenä kisaviikonloppuna asemani on ollut hankalampi, kun olen startannut hänen takaa. Yhden kierroksen vauhti tämän kauden auton säädöillä on ollut minulta heikompaa, Zhou toteaa, mihin viittaa aika-ajojen tappiolukemiinsa 1-13.
Zhou arveleekin Bottaksen ajotyylin sopivan Sauberin tämän kauden autoon paremmin.
– Se on haastavaa minulle, sillä auto ei oikein suosi ajotyyliäni yhdellä kierroksella.. Ajotyylini on hieman aggressiivisempi. Viime vuonna se toimi paremmin. Silloin sain homman toimimaan, mutta tänä vuonna ei ole mennyt yhtä hyvin ja on ollut ongelmia, Zhou toteaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Muistatko tämän? Kimi Räikkösen näyttävä paluu palkintopallille
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”