F1-sarja palasi kesätauoltaan sunnuntaina, kun kauden 15. osakilpailu ajettiin Hollannissa Zandvoortin radalla. Kilpailun voittoon ajoi paalulta lähtenyt Lando Norris.

Startti oli jälleen surkea brittikuljettajalle. 24-vuotias menetti johtonsa välittömästi Max Verstappenille. Tästä alkoi takaa-ajo, joka päättyi lopulta Norrisin ylivoimaiseen voittoon.

Britti ohitti Verstappenin noin 20 ajetun kierroksen jälkeen. MM-kärkinimi ei pysynyt McLaren-kuskin perässä, vaan valahti lopulta 20 sekunnin päähän toiselle sijalle. Ero kolmanneksi ajaneeseen Charles Leclerciin oli kuitenkin turvalliset kuusi sekuntia.

Oscar Piastrin kilpailu vesittyi heikon lähdön sekä kummallisen strategian takia. Aussikuski kärsi kovasta rengaskulumasta, jonka johdosta talli joutui jättämään Piastrin radalle pidemmäksi aikaa ensimmäisellä stintillä. Tämä maksoi rutkasti aikaa, pudottaen Piastrin lopulta pois palkintokorokkeelta.

Viidenneksi ajoi Ferrarin Carlos Sainz. Espanjalaiskuski paikkasi heikompaa aika-ajoa takuuvarmalla suorituksella.

Armon aikaa alisuorituksista huolimatta saanut Sergio Perez oli kuudes. Meksikolaisen taakse sijoittuivat Mercedes-kuskit. Päivä oli hopeanuolille vaikea. Tallin kilpurit eivät toimineet lainkaan kovalla seoksella, joka pakotti molemmat kuljettajat kahden pysähdyksen strategiaan. Lopulta kyyti ei riittänyt Perezin ohi.

Valtteri Bottaksen kauden pistetili jäi vieläkin avaamatta. Pehmeällä renkaalla lähtenyt suomalainen sai oivan startin osakilpailuun, mutta vajosi pian takaisin joukon hännille. Suomalaisen taakse jäi vain tallikaveri Zhou Guanyu.

Tuloksen seurauksena Red Bullin pistejohto MM-taulukossa on enää vain 31 pistettä. Verstappenin johto maailmanmestaruuskamppailussa on tukevampi. Ero Verstappenin ja Norrisin välillä on 70 pistettä.