Red Bull -flopin maanmieheltä tyly palaute – ”Aina vain valittaa kaikesta”
Red Bullilla surkeaa kautta ajavan Sergio Perezin pitäisi hyväksyä tallikaverin paremmuus, eikä aina vain keksiä tekosyitä, tuumaa entinen McLaren-koordinaattori Jo Ramirez.
Meksikolaiskonkari on kovan paineen edessä F1-sarjan kesätauon päättyessä ensi viikonloppuna. Monien yllätykseksi Perez sai jatkaa loppukauden energiajuomatallin kisakuskina ja tulosta on tultava, jotta piikkipaikka valmistajien MM-sarjassa kestää.
Vuosikausia aikoinaan F1-sarjassa työskennellyt Ramirez sanoo, että Perezin täytyisi muuttaa tavoitteitaan ja lähestysmistapaansa kokonaan. Meksikolaiselle olisi hänen mielestään järkevämpää vain myöntää Max Verstappenin ylivertaisuus, sillä koko sarjassa ei välttämättä ole hänen tasoista kuljettajaa ylipäätään.
– Hän aina valittaa autosta, lämpötiloista, renkaista tai jostain. Sen sijaan hän voisi sanoa, että Verstappen on vain ylivertainen, enkä pääse lähelle häntä, kommentoi Ramirez Mundo Deportivolle.
– Ei sitä pitäisi pelätä, sillä siellä on todella vähän kuskeja, jotka pääsevät Verstappenin tasolle, jos yhtään. Hän voi muuttaa ajamistaan, mutta hän ei tule koskaan saavuttamaan Verstappenia.
– Hänen pitäisi vain keskittyä tekemään parhaansa ja olemaan toinen MM-pisteissä, sanoi Perezin maanmies.
Red Bull päätti pitää Perezin kisakuskinaan vaikean kauden avauspuolikkaan jälkeen. Energiajuomatallin johto perusteli päätöstään sillä, että kalenterissa on jäljellä vielä runsaasti ratoja, joilla Perez on ollut edelliskausina vahva.
F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Hollannin Zandvoortissa. Verstappen johtaa ylivoimaisesti kuljettajien MM-sarjaa, mutta tallien puolella on Perezin floppailun takia tiukempaa. McLarenilla on täysin realistiset mahdollisuudet saavuttaa vielä Red Bull 42 pisteen takamatkalta.
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat