Valtteri Bottakselta toiveikas paljastus jatkosopimuksesta – ”Tämä on ainoa vaihtoehtoni”
Valtteri Bottaksen F1-ura on vaakalaudalla.
Suomalainen on toistaiseksi vailla sopimusta kaudelle 2025. Terassikauden neuvottelut jättivät Bottakselle luun käteen Williamsilla, Haasilla sekä näillä näkymin myös Alpinella.
Bottas ei kaunistele tilannettaan. Ainoa vaihtoehto pysyä kuninkuusluokassa on sorvata jatkosopimus nykyisen Kick Sauber -tallin kanssa. Ongelmana aikaisemmin oli se, ettei Audiksi muuttuva talli ollut osoittanut kiinnostusta suomalaisen pitämiseksi.
Organisaation johtoporras koki kuitenkin suuria muutoksia muutama viikko sitten. Entinen Ferrari-pomo Mattia Binotto astui ruoriin, ja pyrkii ohjaamaan Audin sisään uusien moottorisääntöjen astuessa voimaan mahdollisimman vaivatta vuonna 2026.
Bottas puhui kesätauon päätyttyä sopimustilanteesta. Bottas myöntää, että ainoa mahdollisuus jatkaa on Sauberilla. Suomalainen on kuitenkin jo istunut neuvottelupöytään Binotton kanssa.
– Tällä hetkellä ainoastaan täällä (Sauberilla) tai Alpinella on vapaa paikka, Bottas aloitti Viaplayn haastattelussa.
– Alpinella tuntuu olevan omat suunnitelmat, eli minun ainoa vaihtoehto on täällä. Se on minulle hyvä, sillä olen aina ollut kiinnostunut tästä Audi-projektista. Varsinkin jos siihen pääsee mukaan pitkällä tähtäimellä.
– Tilanne on se, että Mattian kanssa aloitettiin keskustelut Belgian jälkeen, ja jatkoimme niitä tällä viikolla ja jatkamme myös ensi viikolla.
– Kaikki on vielä auki, mutta uskon Mattian tietävän mitä hän minusta saa.
F1-sarja palaa kesätauolta tänä viikonloppuna, kun moottoriurheilun kuninkuusluokka matkaa Hollantiin Zandvoortin radalle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa