Suomalainen F1-konkari Valtteri Bottas muistelee F1-uransa parasta kilpailuaan kuninkuusluokan virallisilla nettisivuilla. Kyseessä on tietenkin kauden 2019 Australian GP, jolloin silloinen Mercedes-kuljettaja vaikutti täysin uudestisyntyneeltä.

Bottaksella oli takana voitoton ja todella turhauttava edelliskausi 2018. Esimerkiksi Azerbaidzhanissa voitto räjähti käsistä renkaan hajottua toiseksi viimeisellä kierroksella ja Ranskassa voittohaaveet karisivat osumaan Sebastian Vettelin kanssa. Epäonnisten kisojen jälkeen Bottaksesta leivottiin siipimies tallikaveri Lewis Hamiltonille, joka romutti suomalaisen itseluottamusta entisestään. Kauteen 2019 suomalainen puski kuitenkin ennennäkemättömällä höngällä.

– Vuotta aiemmin minulla oli niin vaikea kausi kuin olla ja voi, joten sisälläni oli aika paljon turhautuneisuutta. Kaudella 2018 en voittanut kisan kisaa, vaikka nappasinkin podiumeita ja joitain hyviä tuloksia, mutta voittoja ei osunut, muistelee Bottas.

– Halusin varmistaa, ettei niin enää kävisi ja tulla takaisin ryminällä. Loppupeleissä se oli juurikin sitä ja 2019 oli paras vuoteni F1-sarjassa tähän mennessä.

Bottas oli Australian Melbournessa virittäytynyt hurjaan lyöntiin ja onnistui kanavoimaan sisällä myllänneen vihansa juuri oikealla tavalla. Mercedes oli jälleen kerran turbo-hybridiaikakaudella ruudukon paras auto ja taisto tultaisiin käymään hopeanuolten välillä.

Marssijärjestyksen uskottiin olevan selkeä, eikä monet uskoneet Bottaksen enää pystyvän haastamaan brittimestaria tosissaan. Aika-ajoissa suomalainen oli kuitenkin jatkuvasti Hamiltonin kyydissä ja paalupaikka jäi lopulta vain kymmenyksen päähän. Bottaksesta muodostuikin Mercedes-urallaan hyvä mittatikku Hamiltonille nimenomaan aika-ajoissa ja Nastolan raketti piti kokenutta maailmanmestaria monesti varpaillaan.

– Viikonlopun alku oli aika normaali. Aika-ajoissa Lewis oli hieman niskan päällä, muttei paljoa, jatkaa Bottas.

– Startissa onnistuin saamaan paremman lähdön ja pääsin edelle. Ykkösmutkasta kisan loppuun olin kärjessä. Pystyin voittamaan kisan kontrolloiden ja revin lopussa vielä ison eron.

Bottas oli ilmiliekeissä kisan alusta saakka ja nappasi kärkipaikan haltuunsa. Artikkeli jatkuu.
Kuva: All Over Press

– Kuskina ja urheilijana sitä etsii aina vastaavanlaista flow-tilaa, jossa tunnet kaiken olevan koko ajan hallinnassa. Kaikki hidastuu ja tuntuu helpolta, millaista se koko kilpailu oli, jatkaa Bottas.

– Joskus tuollaisen onnistuu saavuttamaan aika-ajoissa ja joskus koko kisan ajan. Valitettavasti se on kuitenkin alle 20 prosenttia aika-ajoista tai kisoista, jolloin pystyt saavuttamaan absoluuttisesti täyden suoritushuipun henkisesti.

– Se oli mahtava fiilis ja saan siitä edelleen kylmiä väreitä. Se oli huippuhetkeni tähän mennessä oman suorituskykyni osalta, fiilistelee suomalainen.

Bottas voitti lopulta kyseisen kilpailun noin 20 sekunnin erolla tallikaveriinsa ja nappasi vielä kilpailun nopeimman kierroksen tililleen. Maaliviivan jälkeen nähtiinkin varsin epätyypilliset tuuletukset viileältä suomalaiskuskilta ja tiimiradion kautta kuultiinkin t-paitoihinkin päätyneet terveiset.

– He, keitä asia mahdollisesti koskee, haistakaa v****, täräytti Bottas juhliessaan uransa neljättä voittoaan.

Varikolla huomattiin Mercedeksellä olevan sittenkin kaksi huippukuskia ja puhuttiin Bottas 2.0:sta. Suomalainen kertoi muuttaneen hieman lähestystapaansa muun muassa treenaamisen sekä ruokavalion suhteen ja antoi itselleen enemmän vapauksia tiukan linjan seuraamisen sijaan.

Lewis Hamilton joutui tällä kertaa myöntämään tallikaverin paremmuuden. Artikkeli jatkuu.
Kuva: Getty Images

Bottas ajoi todella vahvasti läpi kauden ja etenkin alkukaudesta suomalainen haastoi brittimestaria tosissaan. Australian GP:tä seurasi kaksi kakkossijaa ja voitto Azerbaidzhanissa. Bottaksen mukaan myös Hamilton noteerasi tämän ja joutui ehkä kaivamaan itsestään enemmän irti.

– Mielestäni Lewis sanoi, ettei Australia ollut hänen paras kisansa, mutta hän huomasi tiukemman vuoden olevan tulossa. Bakussa olin vielä pistetaulukon kärjessä, joten alkukauteni oli todella vahva, jatkaa Bottas.

– Se antoi minulle runsaasti itseluottamusta ja näytin mihin parhaimmillani pystyn. Myöhemmin minulla oli vähän huonoa tuuria ja samalla Lewis lisäsi vauhtia. Lopulta ero pisteissä oli taas iso ja löysin itseni tukijan roolista loppukauden ajan.

– Siitä huolimatta se oli kokonaisuudessaan varmaankin paras kauteni tähän mennessä, tuumasi suomalaiskonkari.

Bottas voitti kaudella 2019 yhteensä neljä kisaa ja kaasutteli jatkuvasti palkintopallille. Matemaattisesti suomalainen roikkui löyhässä mestaruustaistossa kauden kolmanneksi viimeiseen kilpailuun saakka, jolloin Hamilton sinetöi jälleen yhden mestaruuden tililleen.

Aika Mercedeksellä ja Hamiltonin tallikaverina antoi kuitenkin arvokasta oppia etenkin ulkoisten paineiden käsittelyyn. Bottas ajoi Mercedeksen väreissä yhteensä viiden vuoden ajan ja talli juhli näistä jokaisella kaudella myös valmistajien mestaruutta.

LUE LISÄÄ