Tunteet kuohahtivat Azerbaidzhanin GP:n lopussa – näin kolarikaksikko jakoi näkemyksensä tilanteesta
Azerbaidzhanin GP:n kärkitaisto huipentui kilpailun päätöskierroksilla, eikä tällä kertaa osumilta vältytty.
Pitkin kilpailua voittotaistossa olleen Charles Leclercin renkaat alkoivat antaa periksi ja monacolainen tippui lopulta kisan voittaneen Oscar Piastrin kyydistä. Tämä avasi takana tuleville Sergio Perezille sekä Carlos Sainzille mahdollisuuden kohennella asemiaan.
Kolmikko kävi kovaa vääntöä toiseksi viimeisellä kierroksella sijoista 2-4 ja hetken näytti jo siltä, että Sainz onnistuu kiilaamaan Leclercin ja Perezin väliin. Kakkosmutkan jälkeisessä kiihdytyksessä kuitenkin Sainz sekä Perez osuivat toisiinsa ja lopputulemana molemmat paiskautuivat kaiteisiin, eikä pistepussukat täten täyttyneet kummallakaan.
Tiimiradiossa tunteet kuohahtivat ja etenkin Perez oli tuohtunut osuman jälkeen, mutta media-aitauksessa kaksikko kommentoi tilannetta jo konservatiivisemmin.
– Ensinnäkin olen iloinen, että olemme kunnossa. Valitettavasti meillä tuli odottamaton kontakti, enkä rehellisesti sanoen ymmärrä vieläkään, mitä siinä oikein tapahtui, kommentoi Sainz tilannetta medialle.
– En tehnyt mitään arvaamatonta tai riskeeraavaa liikettä kohti Checoa, mutta me vain osuimme ja se siitä.
Kaksikko joutui odotetusti tuomariston tutkintaan tilanteesta, eikä tapauksesta jaettu rangaistuksia kummallekaan kuljettajalle.
– En tiedä tutkinnan lopputulemaa, mutta tällä kertaa olen 100 prosenttisen varma, etten tehnyt mitään väärää tai aggressiivista, joten katsotaan, sanoi Ferrari-kuski.
Red Bull -kuljettaja Perez oli pitkästä aikaa mukana kärkitaistossa ja vahvemmassa vauhdissa kuin tallikaveri Max Verstappen. Näistä syistä pettymys oli entistä karvaampi.
– Sääli, että niin tapahtui. Olen hieman sanaton, mutta menetimme runsaasti pisteitä ja tämä on katastrofi mestaruustaistolle, sanoi puolestaan Perez.
– Mielestäni Carlos liikahti liian nopeasti päästäkseen Charlesin imuun. Väärässä paikassa väärään aikaan, joka päättyi isoon tälliin, analysoi meksikolaiskonkari.
Red Bull menetti runsaasti pisteitä Perezin keskeytyksen myötä ja McLaren nousi 20 pisteen turvin valmistajien MM-sarjan piikkipaikalle.
Viaplay näyttää kaikki F1 GP:t.
Edit: Lisätty juttuun tuomariston tutkinnan tulos
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”
- EK12: Vanha mestari näyttää mallia Monte Carlossa – Kalle Rovanperällä vaikeaa
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK10: Hallitseva mestari jälleen ongelmissa – yllättäjälle uran ensimmäinen pohja-aika
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”