Sauberin F1-talli ei ole vieläkään vahvistanut ensi kauden toista kisakuljettajaansa.

Saksalaiskonkari Nico Hülkenberg kaasuttelee sveitsiläistiimin väreissä ensi kaudella ja hänet on kiinnitetty monivuotisella pahvilla myös Audin 2026 alkavaan projektiin mukaan. Samaa havittelee myös Valtteri Bottas, mutta suomalaisen sopimuspyynnöt ovat aiheuttaneet Sauber/Audille päänvaivaa.

Mitä ilmeisimmin Bottaksen nykyinen työnantaja olisi halukas tarjoamaan vuoden mittaista jatkosopimusta kypsytelläkseen nuorta F1-lupausta Gabriel Bortoletoa testikuljettajan tehtävissä ennen hänen ylentämistään Audin kisakuskiksi.

Sen lisäksi Bottaksen varmasta jatkosta jo moneen kertaan uutisoinut sveitsiläis-saksalainen Blick väittää Bottaksen pyytävän pidemmän sopimuksen lisäksi liikaa palkkaa.

Bottaksen ja Bortoleton lisäksi Sauber/Audin kuskispekulaatioihin on kiilannut Williamsilla vahvan sisääntulon tehnyt Franco Colapinto, eikä Williams-pomo James Vowles ole peitellyt yrityksiään saada argentiinalaiselle ajopaikkaa.

Jotta vanhaa levyä saataisiin soittaa soittimissa lisää, on PlanetF1:n mukaan myös Mick Schumacher otettu takaisin keskusteluihin mukaan yllä mainittujen hankalien tilanteiden vuoksi. Schumacherille kelpaisi todennäköisesti ajopaikka ensi kaudeksi millä ehdoilla tahansa, jotta hän pääsisi osoittamaan olevansa sittenkin F1-paikan arvoinen kuljettaja.

LUE LISÄÄ